Nörttibio
Tämä kirjoitus on nörttibiografiani. Pitänen tekstin kuitenkin suurelta yleisöltä piilossa, joten voit pitää itseäsi jollakin tapaa erityisenä – luultavasti myös nörttinä – jos saat tämän luettavaksesi. Varoituksen sanana todettakoon, että kirjoitus on aika pitkä ja sisältää paikoin tosi nörttiä läppää! 😀 Enjoy! t. Jukka
Onko vaarallista, jos lapsi vaikuttaa nörtiltä?
Olen kai aina ollut hiukan nörtti. Se, että olenko näyttänyt sitä ulos on riippunut paljon ihmisistä ja ympäristöstä.
Varhaisimpia muistojani lapsuudesta ovat kuitenkin esimerkiksi videopelisessiot Pongia. Kyse oli siis vuokrakonsolista, joka aina joskus ilmestyi viikonlopuksi minua riemastuttamaan.
Ala-asteella unelmoin Commodore 64:sesta eli kuusnepasta, mutta en koskaan tainnut sanoa haavettani ääneen tai ainakaan kyseistä masiinaa saanut. Se ei kuitenkaan estänyt aparaattiin tutustumista, sillä aina luokalta löytyi joku onnekas, jolta kuusnepa löytyi. Siinäpä sitten kärsivällisesti odoteltiin kymmenen minuuttia pelin latautumista.
Teini-iässä piti olla nörtti salaa
On kai hyvä tarkentaa, että en ole koskaan ollut ns. matikkanörtti tai muutenkaan erityisen kiinnostunut koulunkäynnistä.
Tulkintani mukaan mielikuvitukseni oli liian vilkas opettelemaan kaavoja tai käskyjä. Pärjäsin kuitenkin koulussa joten kuten lukion loppuun saakka, lähinnä istumalla tunneilla ja kuuntelemalla toisella korvalla.
Teini-iässä nörttiyteen viittasi pikemminkin väkevä kiinnostukseni tietokoneisiin ja -peleihin, fantasikirjallisuuteen, scifi-sarjakuviin ja rooli-, lauta- sekä keräilykorttipeleihin.
Varsinkin roolipelejä (etupäässä D&D:tä ja AD&D:tä) tuli pelattua paljon ja Magic The Gatheringiä lätkittyä 90-luvun alun Unlimited editionista aina 2000-luvulle asti.
MTG oli oikeasti tosi hyvä harrastus (karaten ja roolipelien lisäksi), sillä oli aika kallista ostaa korttipakkoja ja boostereja, ja näin ihan kaikki rahat ja viikonloput eivät menneet kylillä riekkumiseen.
Kaljoittelu teininä oli huono – joskin tehokas tapa – sopeutua joukkoon vaikuttamatta liiaksi nörtiltä. Nörttiys kun ei ollut varsinkaan tyttöjen silmissä voittava ominaisuus. Vaikka eipä tuo silti juuri mitään muuttanut, sillä juttujeni “outous” kyllä paljasti minut yleensä nopeasti…
Onni on oma 486DX2
Arviolta yläasteen lopulla kotiini ilmestyi olohuoneen nurkkaan PC, joka oli mallia 486DX2. En muista mistä kone ilmestyi, enkä aluksi oikein tiennyt miten se toimii, mutta kokeilemalla ja opettelemalla MS-DOS:in peruskomennot pääsin alkuun. Koneesta löytyi myös WIN 3.11 tai 95, joka oli ensimmäinen kosketukseni graafiseen käyttöliittymään.
Winukan ohjelmistolla olikin sitten jo mahdollista tehdä ja kirjoittaa roolipelimaailmoja ja -seikkailuja ystävieni iloksi, pelailla mitä pelejä käsiini sain ja tein myös Fast Tracker 2:lla musikaalisia kokeiluja. Sequhommat kun olivat jo aiemmin tulleet tutuiksi kaverin ja koulun Amigalla. Ohessa esimerkki FT2-sekvensseristä toiminnassa:
Mites koodaus?
Kun aloitin ensimmäisellä yläasteella vuonna 1990, ei koodaamista vielä opetettu koulussa. Tai en ainakaan muista sellaista mahdollisuutta olleen; tarjolla oli kyllä 10-sormijärjestelmän konekirjoituskurssi, mutta muistaisin sen olleen siinä maailman ajassa lähinnä tyttöjen juttuja.
Kahdeksannella luokalla siirryin muuton seurauksena toiselle yläasteelle. Siellä muistelisin sitten jo olleen tarjolla koodauksen opintoja osana ATK:ta, tai ainakin viimeistään lukiossa tuli tämä mahdollisuus. Nuo ATK-luokan tietokoneet olivat konkreettisesti pöydän kokoisia ja ihan järkyttävän kömpelöitä aparaatteja.
En silloin kuitenkaan innostunut koodauksesta, sillä mielikuvitukseni laukkasi ihan liian lujaa ja korkeissa sfääreissä innostuakseen ohjelmasta, joka olisi mahdollistanut vaikkapa ASCII-joulukuusen synnyttämisen.
Diggailin enemmän koulun Amigalla musan tekemisestä ja fiktiivisten maailmojen karttojen piirtämisestä. Jostain ulkovarastoni uumenista löytyy edelleen iso pahvilaatikollinen mappeja, joissa on piirrettynä ja printattuna näitä suunnittelemiani maailmoja.
Myös videoita kuvasin paljon jo yläasteella ja lukiossa VHS-kameralla – sitä luultavasti pidettiin nörttinä, tai ainakin outona touhuna. Tätä tuskin enää nykyään luettaisiin nörttiharrastukseksi, sillä tubetus taitaa olla yksi kuumimpia harrastuksia nuorisolla.
ASCII-joulukuusen koodauksen opettelin vasta 2010-luvun taitteessa kun kävin hetken Helsingin yliopiston Java MOOC:ia. Se jäi kuitenkin minulta kesken, sillä melko pian joulukuusen ja yksinkertaisen laskukoneen koodauksen jälkeen homma alkoi mennä sen verran vaativaksi, että opiskelu työn ohella ei vain ollut mahdollinen yhtälö silloisilla resursseilla. Harkitsin kuitenkin hetken, että olisin vienyt homman maaliin ja vaihtanut jopa pois TV-mainospuolelta opiskelemaan koodausta muutamaksi vuodeksi. Asuntovelalliselle se ei kuitenkaan ollut oikeasti realistinen vaihtoehto.
Sain kuitenkin sitten hiukan maistaa sivusta koodarielämää vuonna 2012. Pääsin töihin erääseen pieneen pelifirmaan tekemään trainee-pohjalta apulaistuottajan ja markkinoijan tehtäviä. Se oli antoisa ja mielenkiintoinen matka, mutta harmillisesti ko. peli ei lähtenytkään lentoon ja 7 kuukauden jälkeen routa ajoi tämän nörtin takaisin media- ja markkinointibisneksiin.
Tarkemmin voit lukea tuosta kokemuksestani seuraavasta linkistä: https://www.linkedin.com/pulse/muistoja-pelialalta-ja-mit%C3%A4-j%C3%A4i-k%C3%A4teen-jukka-niittymaa/
If / then / else
Palataan ajassa hiukan takaisin, aina vuoteen 1997. Nimittäin intissä nörtteily oli jälleen hyödyksi. Kiinnostus ja kyvykkyys tietokoneiden kanssa auttoi näet minut pääsemään jonkinlaiseen aliupseerikoulun kurssikirjaprojektiin. Taitoimme sitä muutaman ukon voimin, yleensä muiden marssiessa kasarmia ympäri.
Tämä kokemus luonnollisesti ehdollisti minua kehittämään ATK-taitojani ja sain myös ensikosketukseni graafiseen suunnitteluun ja julkaisujen taittamiseen.
Printtihommat olivat kuitenkin makuuni liian hidastempoisia. Haaveilin enemmänkin urasta netti- tai videopuolella. Varsinkin elokuvien tekeminen kuulosti kiehtovalta idealta.
Varusmiespalveluksen jälkeen kokosin ensimmäisen oman PC:ni, joka oli jonkin sortin Pentium. En enää muista tarkempaa mallia, mutta opettelin sillä HTML:än ja kuvankäsittelyä, taitoja jotka mahdollistivat nettisivujen tekemisen.
Nettisivujen koodaaminen helpottui myös vuosituhannen alussa tosi nopeasti, kun markkinoille alkoi tulla ohjelmia, joilla suunnittelu onnistui visuaalisella käyttöliittymällä. Flash tarjoili myös ensimmäiset kosketukseni animointiin, jota tein myöhemmin useamman vuoden osana työtäni.
Tietokoneita olen sittemmin kasannut komponenteista useitakin, viimeisimmän ja nykyisen kotikoneeni muutama vuosi sitten.
Kun vedin syntax errorit
Itse hankkimillani taidoilla tein myös jokusen nettisaitin freelancena. Ne toivat pientä lisäansiota opiskellessani elokuvantekemistä Turun Taideakatemiassa 2000-2005.
Alihinnoittelin itseni kuitenkin toistuvasti niin pahasti, että ihmettelin miten joku saattoi elää nettisivuja tekemällä? Kun vielä minulle ison projektin asiakas jätti laskunsa maksamatta, totesin, että “paska bisnes” ja jätin hetkeksi kaiken mikä edes etäisesti viittasi nettisivujen tekemiseen.
WordPress rocks!
Muutaman vuoden haavoja nuoltuani innostuin toki taas nettisivustojen tekemisestä, varsinkin siksi, että WordPress oli tullut isosti markkinoille. WP:n CMS mahdollisti saittien pystytyksen ilman sen suurempia koodailuja. Toki perus CSS/PHP:n tuntemisesta on hyötyä jos teemoja haluaa säätää enemmänkin mieleisekseen.
Nykyään tosin varsinkin maksulliset teemat ovat niin helposti muokattavissa, että aika harvoin kannattaa enää koodiin koskea. Varsinkin kun tutustuin Elementor-plugariin, olen ollut ihan liekeissä, kuinka helppoa responsiivisen sivuston tekeminen on.
Esimerkiksi tämä oma saittini www.jukkaniittymaa.com on tehty WordPressin päälle käyttämällä maksullista Noteblog-teemaa ja Elementoria.
Lisäksi saitille on asennettu mm. Google Analytics, Hotjar, Leadfeeder, Mailchimp ja muutama muu hyödyllinen plugari. Sellaisia nörtille varsin helppoja sisältömarkkinoinnin työkaluja asentaa ja ottaa käyttöön.
Softat haltuun
Se, että on nörtti, on mahdollistanut monta hyödyllistä taitoa markkinoinnin ja median luovalla puolella työskennellessä. Esimerkiksi kun videoleikkausohjelmat yleistyivät 1900-luvun lopussa, en pelännyt ottaa niitä haltuun yksi toisensa jälkeen. Vuosituhannen vaihteessa olinkin jo kirjoittanut eräässä kesätyöpaikassani Premieren käyttöohjeen suomeksi. Myös Mikrobittiin kirjoitin aikoinaan pari artikkelia videoiden tekemisestä. Tätä voitaneen pitää jonkinlaisena validointina nörttiyteen, eikö?
Sittemmin Premiere on kulkenut rinnallani aina tähän päivään asti. Leikkaan sillä edelleen mielelläni ja nopeasti videoita. Matkalla olen tehnyt töitä myös AVID:lla, Final Cutilla ja jopa muinaista Micro Sphereä tuli käytettyä leffakoulussa.
Toki olen leikannut myös VHS/BETA/DIGIBETA-nauhoilla ja jopa saksinut 16mm filmiä elokuvakoulussa, mutta niistä ehkä jossain muussa nostalgiatripissä enemmän.
Muita hyödyllisiä ja tutuiksi tulleita audio-visuaalisen alan ohjelmia ovat olleet mm.
- Photoshop
- After Effects
- ProTools
- Cubase
- Logic
- Reaper
- Reason
- 3D Blender (näitä 3D-rendejä voit tsekkailla tästä linkistä)
Edellisestä listasta voi myös lukea sen, että konemusiikkiharrastukseni kehittyi Fast Tracker 2:sta DAWien (Digital Audio Workstation) maailmaan ja niitä tuotoksia voi kuunnella vaikka sitten täällä:
Viime aikoina musiikkihommat ovat kuitenkin olleet hiukan jäissä, aika pitkälti samoista syistä kuin melkein kaikki muutkin harrastukseni: aikaa vain ei riitä kaikkeen.
Tietokoneella tosin pelaan edelleen lähes päivittäin, tätä kirjoittaessani pääasiassa Titanfall 2:sta ja Mass Effect: Andromeda on odottamassa päivää rauhallista. Joskus harvoin pelaamme vaimoni kanssa yhdessä Pleikkaa tai 8 bittisen Nintendon emulaattoria. Hauskoja hetkiä nekin.
Vieläkö jaksaa?
Viime vuosina kiinnostukseni koodaukseen on taas heräillyt, lähinnä kai tekoälyn mahdollisuuksien takia. Kävinkin Reaktorin ja Helsingin yliopiston järjestämän Elements of AI:n tuossa edelliskesänä ja sen jälkeen olen hommannut samasta aiheesta muutaman muunkin kurssin Udemystä.
Kuten kuvasta yllä näkyy, niin jo todetusti aika ei kuitenkaan riitä ihan kaikkeen. Siksi en ole tekoälyn käytännön sovellusten ja Pythonin uumeniin päässyt niin syvälle kuin olisin toivonut. Nyt kun vielä priorisoin viestintäjohtamisen Master’s-opintojani (tilanne syksyllä 2019), en näe todennäköisenä, että myöskään ehtisin rakentamaan omaa tekoälyä seuraavan vuoden aikana. Skynet saa odottaa. :/
Summa summarum
Monet vuosien varrella hankkimani nörttiskillit ovat olleet erittäin hyödyllisiä toimiessani myynnin ja markkinoinnin parissa. Esimerkiksi:
- Ymmärrän melko sujuvasti insinööriä. Hommaa helpottaa varmasti myös se, että 90-luvun lopussa opiskelin pari vuotta tekussa insinööriksi. Mutta kun sitten mahdollisuus koitti, niin seurasin intohimoani ja menin opiskelemaan sitä elokuvien tekoa.
- Digimarkkinointihommelit on minulle helppoja sisäistää ja
- käsittelen asioita ja päätöksentekoa usein algoritmeina. Siksi mm. työelämän prosessit ovat minulle helppoja ymmärtää ja mallintaa.
Toki nörttiys on tuonut mukanaan myös joskus haasteita, sillä aina en muista, että ihmiset eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita siitä kuinka maailmankaikkeus on rakennettu missäkin kohtaa…
Ensisijaisesti koen joka tapauksesssa, että nörttiys on ollut valtava vahvuus elämässäni!