Nimisokeudesta ja vähän muustakin
Muistan ihmisten nimiä valitettavan huonosti. Tämä tuli mieleen taas tänä aamuna, kun olisin halunnut laittaa viestin tutulle henkilölle, mutta en muistanut hänen nimeään. Tiedän kyllä, kenelle viestin olen laittamassa ja miltä hän näyttää, mutta nimi palautui mieleeni vasta, kun etsin LinkedInistä ketjun, jossa muistin hänen kommentoineen.
Päätin jakaa ajatuksiani tästä, nimisokeudesta ja vähän muustakin, koska yksi vuoden 2025 strategisista painopisteistäni on olla enemmän oma itseni. Tämään kuuluu myös omien “puutteideni” avoin tunnistaminen ja jakaminen. Siihen oma blogi onkin mitä mainioin alusta, koska hyvin mahtuu alaotsikon ”vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä”. 😀
Nimien muistamisen säännöt aivoissani
Jos tunnen useamman henkilön samalla nimellä, kuten vaikkapa Elinan, sijoitan uuden tuttavuuden tuttuun “Elina-kategoriaan”. Onnekseni olen tavannut vain mukavia Elinoita, joten nimi kantaa myös positiivista mielikuvaa, johon on helpompi ankkuroitua.
Sukunimet ovat eri homma. Mahdollisuus muistaa sukunimi lähestyy nollaa, ellei kyseessä ole jo entuudestaan tuttu nimi. Siksi en osaa ola kovin pahoillani, vaikka sukunimeni muistetaan useammin väärin ”Niittymäki” kuin oikein ”Niittymaa”.
Nykyisin kerron nimisokeudestani tilanteissa, joissa oletetaan, että ihminen muistaa kenen kanssa asioin. Muistan toki kasvot ja keskustelut – mutta nimet, ne karkaavat mielestä. Ja kyllä, olen saanut monenlaisia vinkkejä ”parantaa vaiva”, mutta kokeiluista huolimatta näissä useimmiten epäonnistunut. Ja nyt ajattelen, että ei se ehkä ole edes tarpeen yrittää sellaista, missä onnistumismahdollisuudet ovat luontaisesti olemattomat.
Miten aivoni toimivat?
Nimisokeus liittyy aivojen erilaiseen toimintaan ja on sukua kasvojen huonolle muistamiselle. Tästä en itse koe kärsiväni, mutta vaimoni mukaan saatan nähdä aivan erillaisia ihmisiä “saman näköisinä”. Tiedä sitten onko niin tai näin, luultavasti vaimo on oikeassa. Kuten hän usein näissä ihmisasioissa on.
Nimien huono muistamiskyky ei ole mielestäni merkittävä haitta, mutta se on silti aiheuttanut hankaluuksia. Toki on vähän harmillista, jos käyttää parin tunnin luennon ajan asiakkaasta väärää nimeä, mutta minkäs sille enää voi. Tosi tarina, muuten… Ja totta puhuakseni, kyllä minua aika usein ahdistaa se, että koen jonkinlaista sosiaalista pakkoa muistaa nimiä, vaikka en niitä muista. Saattaa ollakin, että käytän tilanteessa suurimman osan kapasiteetista siihen, että koitan muistaa ”mikä ton ja ton nimi nyt olikaan”. Ei ehkä fiksua, monestakaan syystä.
Ihmiset olettavat usein, että jos jokin on heille helppoa, sen täytyy olla kaikille helppoa. Tämä harhaluulo on monen erilaisuudesta kumpuavan syrjinnän taustalla. Aivomme myös kokevat samanmielisyyden mielihyvänä ja erimielisyyden epämukavuutena. Kai tämäkin liittyy laumaeläimen sujuvaan toimintaan.
Maskaamisen kuormitus
Suurimman haitan olen kokenut siitä, että olen yrittänyt vuosikymmeniä opetella taitoja, joihin aivoni eivät luonnostaan taivu. Tämä liittyy siihen, miksi neurovähemmistöön kuulumisen tunnistaminen olisi hyvä tapahtua ajoissa. Masking, eli naamioituminen, on neurovähemmistön* henkilöiden kognitiivista rasitusta lisäävä ilmiö. Maskatessa energia kuluu oman käytäytymisen säätelyyn ympäristön odotusten mukaiseksi, eikä siihen, mihin se oikeasti pitäisi kohdistua.
* Törmäsin tähän ”neurovähemmistö” termiin Henkka Hyppösen kirjassa ”Kuka meistä on normaali” ja miellyin siihen kovasti. Kiitos Henkka!
Erilaisuus on oikeasti rikkautta, vaikka se voikin keskimääräisestä tuntua raskaalta
Olen ollut huomaavinani, että DEI-ajattelu (diversity, equity, inclusion) on kokenut viime vuosina takapakkia. Monet (ilmeisesti) normaalijakauman leveässä kohdassa olevat ovat uupuneet vähemmistöjen huomioimiseen, koska omakin arki tuntuu liian raskaalta. Ymmärrän tämän – ajat huomioiden – mutta arvostan niitä, jotka jaksavat puolustaa yhdenvertaisuutta. Tärkeintä olisi huomioida kaikkien osapuolten näkökulmat, ei vain omansa. Yleensä, jos ei (ihan) aina, kolikolla on myös kääntöpuolensa. Helposti ymmärrettävänä esimerkiksi vasenkätiset, historiassa saatanan kätyreiksikin leimatut, saattavat olla kyvykkäämpiä luovaan ajatteluun kuin oikeakätiset. Huom! En ole vasenkätinen, eli tätä nimenomaista etua minulla ei ole suotu. Onneksi sitten on jotain muuta, joka kallistaa mahdollisuuksien vaakaa keskimääräistä luovempaan sektoriin. 😉
Ole oma itsesi
Nimisokeus ei mielestäni määritä minua, mutta se on osa minua. Kuten muutama muukin, monen mielestä ehkä erikoisuutena koettava, juttu. Niistä ehkä myöhemmin lisää. Vuoden 2025 tavoitteeni on olla vähemmän “niin kuin pitäisi” ja enemmän “niin kuin olen”. Jos sinä tunnet samanlaisia haasteita, muista: todennäköisesti et ole yksin, todellisia lumihiutaleita sataa vain taivaalta. Siis, ole oma itsesi – maailma tarvitsee vähemmän maskaamista ja enemmän aitoutta, kunhan et ole tahallisesti kusipää.