Kirja-arvostelu: Rotukarja
Agustina Bazterrican (s. 1974) kirja Rotukarja (Like kustannus, 2019) on valehtelematta yksi kammottavimpia kirjoja joita olen koskaan lukenut. Ehkä jopa kammottavin. Sen lukemisessa minulla kesti noin kaksi vuotta, sillä en pystynyt kirjaa yksinkertaisesti lukemaan kovin usein. Samaan aikaan kuitenkin Rotukarja onnistuu olemaan todella rajusti ajatuksia herättävä ja ravisteleva. Oheinen kirja-arvostelu: Rotukarja sisältää seuraavassa sekä juonipaljastuksia että henkilökohtaisia näkemyksiä oikeasta ja väärästä. Jos aiot haastaa itseäsi ja kirjan lukea, suosittelen palaamaan kirjoitukseeni vasta Rotukarjan luettuasi.
Kirja-arvostelu: Rotukarja alkaa kansikuvan jälkeen
Kirja-arvostelu: Rotukarja
Rotukarja kertoo maailmasta, jossa virus on muuttanut eläinten lihan syöntikelvottomaksi ja kaikki eläimet on hävitetty. Jostain käsittämättömästä syystä tähän vastauksena on ihmiskunnalla ollut ihmisten eriarvoistaminen ja niiden vähempiarvoisten syöminen. Kai loogisempaa olisi ollut vaihtaa kasvisruokavalioon, mutta eipä siitä olisi saanut yhtä järkyttävää kirjaa… Käytännössä siis yhteiskunnan alemmista luokista on tehty lihakarjaa ja heitä kohdellaan kuten tuotantoeläimiä. LIKE kustannus summaa kirjaa seuraavasti:
“Vastatakseen ihmisten lihanhimoon hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Se laillistaa ihmislihan tuottamisen, teurastamisen ja prosessoinnin. Ihmiskunta jakautuu kahtia: niihin, jotka syövät, ja niihin, jotka syödään. Marcos Tejo on Kriegin lihajalostamon päällikkö. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Tejo pitää lemmikistään hyvää huolta ja alkaa nähdä ympäröivän todellisuuden uudessa valossa. Kun houkutus sitten ajaa hänet umpikujaan, kaikki säännöt saavat unohtua.”
https://like.fi/kirjat/rotukarja/
Ihminen on julma eläin
Rotukarja paljastaa ihmisten pimeän puolen, joka ei edes ole piilossa. Muiden eläinten kohdalla emme voi tietää, kuinka tietoisia ne ovat “julmuudestaan”. Tiedämme toki jo, että kaikki eläimet ovat suuresti tuntevia, mutta vain ihmisen kyvystä ymmärtää tekojensa seuraukset voimme olla kohtuullisen varmoja. Tämä taas tekee meistä mielestäni lajina kaikkein julmimman tunnetun; me ymmärrämme, mutta valitsemme silti olla välittämättä. Mielestäni tämä tekee meistä hirviöitä. Ei siis itse lihansyönti, vaan se, miten lihaa tuotamme ja elämää kohtelemme.
Tätä aihetta rotukarja käytännössä käsittelee. Eli kuinka me kohtelemme tuotantoeläimiä, vaihtaen eläinten paikalle ihmiset. Yksityiskohtaiset kuvaukset (ihmis)teurastamon toiminnasta, eli kuinka eläimiä (kirjassa ihmisiä) lahdataan saivat monta kertaa mielen masentumaan ja tunsin usein kauhua siitä, että kaikkea tätä tapahtuu eläville olennoille ihan koko ajan kirjaa lukiessani. Oma lukunsa on siitos- ja tutkimuskuvaukset, joita niitäkin kirjassa nostetaan esille. Niissä taas näkyy natsien tyylinen tapa tutkia ihmisiä kärsimyksestä välittämättä, josta päästään kirjan toiseen tärkeään teemaan:
Toinen tärkeä Rotukarjan teema on pelottavan tehokas kykymme perustella eriarvoisuus. Bazterrica havainnollistaa piinaavan tarkasti sen, kuinka täysin mielivaltaisesti ihminen on valmis olemaan myös hirviö toiselle ihmiselle. Kuvitteellinen status, kasti tai ominaisuus – käytännössä se, että sattuman ansiosta syntyy väärään paikkaan – aiheuttaa valtavan kärsimyksen ilman toivoa, eivätkä hyviin oloihin syntyneet näe järjestelmässä mitään vikaa.
“Bazterrica on valinnut käyttää käsittämättömän paljon hän-sanaa kuvaamaan päähenkilöä. Hän tekee sitä, hän tekee tätä. Hän huomaa, hän miettii. Hän menee, hän ottaa. Kyseessä on selvästi tietoinen valinta, jota en suoraan sanottuna fanita.”
Itse kirjan teksti on selkeää, jopa aika yksinkertaista. Bazterrica on valinnut käyttää käsittämättömän paljon hän-sanaa kuvaamaan päähenkilöä. Hän tekee sitä, hän tekee tätä. Hän huomaa, hän miettii. Hän menee, hän ottaa. Kyseessä on selvästi tietoinen valinta, jota en suoraan sanottuna fanita. Voi toki olla, että kyseessä on kielellinen ero suomen ja espanjan välillä, tai sitten taiteellisen valinnan on tarkoitus jollain tapaa pitää etäisyyttä maailmaan, en tiedä, mutta oudolta ratkaisu minusta näytti koko kirjan ajan.
Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa
Kukaan nykymaailmassa elävä ei ole enää syytön siihen kärsimysnäytelmään joka maailma on. Niin minä, kuin kaikki muutkin, emme kykenisi enää elämään maailmassa, joka toimisi luonnonmukaisesti. Siis sellaisessa maailmassa, jossa toimisimme enemmän omavaraisesti niin, että jauheliha, makkara ja maito eivät olisi tehtaasta kauppaan paketissa kuljetettu. Emme rehellisesti sanottuna, ainakaan ennen ihmisenveroisen koneälyn aikaa (joka voi olla yllättävän lähellä) pysty myöskään tuottamaan peruspalveluita riittävän halvalla ilman eriarvoisuutta. Ja kun sitten AI-ohjattu androidi sen tekee, mistä sen korvaama saa edes pienet rahansa, joilla ostaa sitä jauhelijaa ja maitoa, joilla pysyy hengissä?
Olemme jo nyt valtavien eettisten kysymysten äärellä, jotka muuttuvat tieteiskirjallisuudesta todeksi viimeistään seuraavina vuosikymmeninä. Sitä ennen on hyvä lukea myös inhottavia kirjoja, ihan siinä toivossa, että jokainen voisi osaltaan vaikuttaa siihen, että maailmasta tulee tulevaisuudessa mieluummin onnellinen kuin vaikkapa Agustina Bazterrican kirjassa kuvattu dystopia. Ihmiskunnan historia, jolla on ikävä tapa toistua, kun opettaa, että koskaan ei kannata aliarvioida ihmisen kykyä pahuuteen. Helppoja tapoja vaikuttaa kirjoitettavaan historiaan ovat mm. siirtyminen kasvispainotteiseen ruokavalioon ja sellaisen poliittisen tahon äänestäminen, joka ei perusta politiikkaansa eriarvoistamiseen vaan tasa-arvoon ja solidaarisuuteen.
Eläinten elämän arvo
Lisää aiheen tiimoilta voit lukea eläinten elämän arvoa pohdiskelevasta kirjoituksestani oheisesta linkistä:
