fbpx
Tekoälyn tekemää kuvataidetta?

Tekoälyn tekemää kuvataidetta?

Loading the Elevenlabs Text to Speech AudioNative Player...

Joku tovi sitten veljeni laittoi minulle nähtäväksi Midjourney-nimisen tekoälyn tekemää kuvataidetta. Tiivistettynä Midjourney on edistyksellinen AI, joka kykenee tuottamaan sanoista kuvia. Olin heti todella vaikuttunut siitä mitä veljeni oli Midjourneyllä saanut aikaan ja pian tämän jälkeen Midjourneyn tekemiä kuvia alkoikin putkahdella vastaan siellä täällä.* Omia Midjourney-teoksiani löydät myöhemmin artikkelista.

Luovuus vaatii tilaa

En itse kuitenkaan ehtinyt – ja sitten muistanut – kokeilla Midjourneyllä kuvien tekemistä, mutta kun kesälomaa oli vierähtänyt riittävästi, alkoi aivoissa vapautua kaistaa myös luovuudelle. Ensin se ilmeni niin, että aloin maalata akryyliväreillä pitkästä aikaa.

Kun matka on tärkeämpi kuin päämäärä

Olen sillä tavalla ehkä melko epätyypillinen maalaaja, että inspiraatio tarttua pensseliin iskee harvoin, mutta iskiessään on valtavan voimakas – lähes päihdyttävä. Näin se on ollut jotakuinkin lapsuudesta asti, sillä jos muistan maalanneeni ensimmäisen teokseni ollessani 10-vuotias, niin seuraavan sain valmiiksi ”heti” noin 16-17 -vuotiaana. Sitä mitä siinä välissä tapahtui kuvaamataidontuntien puitteissa en muista, sillä ne teokset eivät olleet samalla tavalla merkityksellisiä kuin ne, jotka olen kanavoinut kankaalle omasta sielustani.

Edellä mainittu verkkaisuus maalaamisessa ei tosin tarkoita sitä, ettenkö miettisi sitä tai kuvataidetta yleisemminkin paljon useammin, mutta teen teoksia ikään kuin päässäni, joskus jopa vuosien ajan. Samaa tapahtuu myös musiikin tekemisen saralla; saatan siis miettiä jotain sävellystä pitkäänkin, ennen kuin sitten pakottava tunne tehdä siitä konkreettinen teos kasvaa riittävän suureksi ja murtaa jonkinlaisen henkisen padon.

Hyvin usein tuo pato on arjen aiheuttama stressi, kiire ja väsymys, joiden olen huomannut olevan luovan tekemisen pahimpia vihollisia. On myös ihan eri asia tuottaa kaupallisia teoksia aikataulupaineessa, kuin synnyttää taidetta omaksi iloksi. Mielestäni taide vaatiikin tilaa ajatuksille ja olemiselle.

Midjourneyn kuvatekoäly testiin

Kun olin saanut pari malko abstraktia akryylivärimaalausta valmiiksi, alkoi tuntua siltä, että nyt tunteeni ovat hetkeksi kankaalle kanavoitu ja otin asiakseni rekisteröityä Midjourneyn Discord-kanavalle. Minulle oli tullut jo aiemmin meilissä kutsu suljettuun beetaan, mutta koska Midjourney avautui juuri avoimeen beta-käyttöön, löysi perille helposti klikkaamalla tätä Midjourneyn Discord-kanavan linkkiä.

Kuvien tuottaminen Midjourneyllä on melko yksinkertaista:

  1. Ilmaisen version ollessa käytössä menee jollekin aktiiviselle ”newbies”-kanavalle ja
  2. kirjoittaa /image komennon ”promt” osaan englanniksi sen mitä toivoisi kuvan sisältävän. Kuvauksessa saa olla juuri niin luova kuin haluaa ja tekoäly tulkitsee sen sitten kuten parhaaksi näkee.
  3. Muutamassa sekunnissa Midjourney tarjoaakin neljä näkemystä kuvauksesta, joista voi joko valita yhden jatkokehitykseen tai siirtyä valitun paremman version tuottamiseen.
  4. Valmiit kuvat työversioineen arkistoituvat omaan profiiliin Midjourneyn verkkosivuille ja ne on helppo ladata sieltä klikkaamalla disketin ikonia kuvan alapuolella. Se löytyy, kun halutun kuvan avaa esikatselun kautta isommaksi.

Trial-kokeilutilillä pystyy tekemään muutaman kuvan, mutta sen jälkeen on hankittava maksullinen tili, joka on halvimmillaan 10 dollaria kuukaudessa ja sisältää tätä kirjoittaessa noin 200 kuvan generointia per kk. Lisenssien tarkempi sisältö löytyy kun on liittynyt palveluun osoitteesta: https://www.midjourney.com/account/

Tekoälyn tekemää kuvataidetta?

Jos pääni meinasi räjähtää jo silloin kun veljeni esitteli minulle teoksiaan, oli luomiskokemus nyt omakohtaisesti koettuna vieläkin rajumpi. Yritin tietenkin keksiä mielestäni mielenkiintoisia kuvauksia kuvista ja katsoa mitä tapahtuu. Seuraavassa esittelen pari ”valmiiksi” tuottamaani teosta. Kuvan alla kuvatekstinä on se teksti, jolla kuva on synnytetty.

“Souls pouring out from the center of the galaxy”
“A man is lost in a maze while losing his mind as evil spirits haunt him”

Edellisten lisäksi tein muutamia kokeiluja, mutta niiden osalta aloin huomata, että Midjourneyn vahvuudet ovat ennen kaikkea abstraktimmissa kuvissa. Jos ja kun aloin hakea todellisuutta tarkemmin mallintavaa tyyliä, jäi versioihin aina “korjattavaa” mihin en ollut tyytyväinen. Kai tämä tunne lähestyy sitä roolia, joka taiteilijalla jää, jos hän käyttää tekoälyä instrumenttinaan kuvataiteessa. En oikein tiedä, mutta pohdin tätä lisää kuvien jälkeen seuraavassa kappaleessa.

“Very realistic portrait photo of a beautiful female fantasy warrior with dark brown hair smiling”
Tekoälyn näkemys pandan ja punaisen lohikäärmeen risteytyksestä, onko tämä tekoälyn tekemää kuvataidetta?
“Chimera that is half panda and half red dragon in a fighting pose wielding epic two-handed sword”

Tekoälyn tekemää kuvataidetta; onko sellaista olemassa?

Alun huuman jälkeen aloin pohtia kokemustani analyyttisemmin. Aloin ymmärtää syvällisemmin ne suuret kysymykset, joita tekoälyavusteinen kuvien tehtailu tuottaa: Onko olemassa tekoälyn tekemää kuvataidetta ja jos näin on, niin kuka oikeastaan on taitelija?

Olen vuosien varrella pohtinut tekoälyn mahdollisuuksia eri yhteyksissä, mutta nyt kokemus oli poikkeuksellisen henkilökohtainen ja vaikuttava – ehkä ennen kaikkea siksi, että minua vilpittömästi ahdisti se, että tekoäly kykeni tuottamaan kuvia, joita olisin itse halunnut kyetä sieluni silmin näkemään.

Mikä on taidetta?

Kun esimerkiksi pysähdyin miettimään alla olevaa kuvaa, tajusin, että vaikka maalaisin sen nyt akryyliväreillä kankaalle, ei teos tuntuisi omalta – sillä vaikka idea tulikin minulta, on kokonaisuus kuitenkin Midjourneyn tulkinta ja olisiko maalaukseni lopulta oikeastaan vain tekniikan esittelyä? Se taas ei minua kiinnosta, enkä siksi ole ainakaan toistaiseksi halunnut maalata mitään kovin realistista. Minulle oma kuvataide on ollut aina enemmän terapiaa kuin temppujen tai taitojen esittelyä.

Joudun varmasti pohtimaan vielä pitkään sitä, että onko tekoälyn käyttäminen taiteessa perusteltua vai ei. Aiheen pohtimista hankaloittaa se, että koen sillä olevan merkitystä, mistä lähtökohdista sanoja tekoälylle syötän. Havainnollistan dilemmaa lopuksi vielä yhdellä esimerkillä:

Alla oleva kuva on synnytetty tekstistä “depressed man who wears a hooded robe standing in a row-boat that is on an underground lake”. Se perustuu erääseen julkaisemattomaan äänitaideteokseeni. Minä siis tiedän aika tosi tarkkaan mitä tekstillä tarkoitan ja mitä kuvassa pitäisi näkyä. Tätä näkyäni Midjourney ei luonnollisestikaan kyennyt synnyttämään, mutta kiinnostavia tulkintoja silti. Valitettavasti ilmaisen tilin käyttöraja tuli vastaan, enkä kyennyt enää versioimaan teosta lisää.

Tekoälyn tekemää kuvataidetta?
“Depressed man who wears a hooded robe standing in a row-boat that is on an underground lake”

Jos kuitenkin nyt käyttäisin jotain näistä kuvista, tai niiden tulevista versioista akryylivärimaalauksen pohjana – siirtäisin kankaalle vaikkapa tekoälyn tuottaman kuvan ääriviivat ja maalaisin päälle, niin olisiko teos omani? En tiedä, sillä en tarkoita nyt tekijänoikeuksia, vaan tunnetta.

Olisi kiinnostavaa kyllä kuulla vaikka kommenteissa mitä mieltä muut ovat asiasta?

Oikeuksista

* Kuvien laaja leviäminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa selittynee sillä, että Midjourneyllä tuotetut kuvat ovat (ainakin ilmaisella kokeilulisenssillä) kenen tahansa nähtävissä ja käytettävissä Attribution-NonCommercial 4.0 International -lisenssin puitteissa.

Kuvia tehtaillessa on myös hyvä huomioida, että edellisen lisäksi palvelun käyttäjä luovuttaa Midjourneylle oikeudet ainakin seuraavasti (ote Midjourneyn Discordin #rules-kanavalta, lainattu 26.7.2022):

“By using the Services, you grant to Midjourney, its successors, and assigns a perpetual, worldwide, non-exclusive, sublicensable no-charge, royalty-free, irrevocable copyright license to reproduce, prepare Derivative Works of, publicly display, publicly perform, sublicense, and distribute text, and image prompts you input into the Services, or Assets produced by the service at your direction. This license survives termination of this Agreement by any party, for any reason.”

HUOM! Tämä kirjoitus perustuu Midjourney-tekoälyn tilaan 26.7.2022, eikä tekoälyjen kehitysnopeus huomioiden ole välttämättä (ja todennäköisesti) ajantasainen kovinkaan kauaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Käyttämällä sivustoa suostut evästeiden käyttöön. By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. Lisää tietoja

FIN Tällä sivustolla käytetään evästeitä, joita käytetään asetustesi muistamiseen. Evästeiden käytön voi estää selaimen asetuksista, mutta estolla saattaa olla kielteinen vaikutus sivuston toimintaan. Sivuston käytön analysointiin käytetään Google Analytics -palvelua, jonka tarjoaa Google Inc. (“Google”). Google ei kerää käyttäjistä arkaluonteisia tietoja. Anonyymit tiedot lähetetään Googlelle ja tallennetaan Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. ENG The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings you are consenting to this. This site uses Google Analytics service. Anonymoys info is sent and stored in servers located in United States of America. By using this site you agree with this.

Sulje