Kirja-arvostelu: Suurin piirtein

Kirja-arvostelu: Suurin piirtein sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Luin Tiia Rantasen kirjan Suurin piirtein (Kustannusyhtiö Kosmos, 2022) minuksi nopeasti ja melko vähän muita kirjoja samalla lukien. Muistini mukaan luin vain ehkä 2–3 toista teosta samaan aikaan ja Storytellin kirjainmerkeistä luntaten aikaa läpilukuun meni kolmisen viikkoa. Näistä statistiikoista tuskin kukaan muu voi mitään päätellä, mutta minusta kun kaikenlainen (pääasiassa turha) data on kiinnostavaa, niin nyt tämäkin on sitten jaettu maailmalle. Koska kyllähän tämän Kirja-arvostelu: Suurin piirtein -bloggauksen koko maailma lukee.

Kirj. huom.: Edellinen on sitä SEO-optimointia, jolla kävijöitä koitetaan blogiin kalastella ja jossa Tiia koki epäonnistuneensa nimetessään jotain Kustaa-nimistä blogiaan. Sen löysin sitten hakusanoilla Kustaa blogi Tiia. Ihan ykkösenä oli. Että ei se nyt ihan perseelleen mennyt tuo Kustaan-blogin mainostus, vaikka en sen usko olleen päätavoite kirjan kirjoittamisessa. Itse veikkaan, että päätavoite oli Estrellan maalaissipsien vaikuttajayhteistyö, mutta sitä ei kirja suoraan kerro. Lukemalla teoksen kokonaan osaat itse arvioida, onko hypoteesini tuulesta temmattu vai voisiko siinä olla kuitenkin jonkinlaista perää.

“Olen varmasti kirjoittanut “paska” tässä kirjoituksessa useammin kuin koko blogini historiassa aiemmin?“

Kirja-arvostelu: Suurin piirtein

No mutta mennäänpäs ettepäin asiassa. Terävä lukija, kuten kaikki lukijani ovat, ymmärsi varmasti johdannosta, että pidin Tiian kirjasta tosi paljon. Pahoittelen jo nyt sitä, että tulen toistamaan tämän useita kertoja tässä kirja-arvostelussa.

Itse asiassa pidin kirjasta ehkä liikaakin, sillä olin sen nokkelasta sanailusta paikoin vähän kateellinen. Ja minä olen harvoin kateellinen. Jossain välissä eloa mietin jopa, että en tunne käsitettä kateus (tähän se hymiö jolla on Jeesuksen sädekehä pään päällä), mutta sitten kun olen muutaman kerran elämässäni (ehkä joku kymmenen) tuntenut kateutta, hyväksyn, että myös minä saatan kadehtia muita.

Kadehdin mm. vaimoni kykyä näyttää tunteensa ilman tunnin analyysiä ”voiko tai kannattaako näin tuntea”. Opettelen itse tätä taitoa, mutta olen siinä edelleen tosi paska. Käyttäytymiseni taustalla on totta puhuakseni omat traumani ja – hämmentävä – ulkopuolisiin odotuksiin vastaamisen tarve, ei jotenkin erityisen hillitty persoonallisuus, mutta mennään niihin traumoihini joskus toiste.

Vaan jos Tiian kirjaan palaan… Niin että se oli siis tosi hyvä. Torkahdin vain yhden kerran, kun kuuntelin teosta äänikirjana auringossa loikoillessa. Torkahdus tosin saattoi johtua siitä, että olen aika pitkään nukkunut taas liian vähän (kiitos stressin, joka minullakin estää tehokkaasti yli 6 tunnin yöunet), mutta ei mennä siihenkään nyt.

Suurin piirtein rönsyilee, on hauska ja vähän välillä surullinen – kuten elämä usein

Mietit ehkä, että mitä minä horisen ja jorisen ohi aiheen koko ajan, kun koitan puhua Rantasen kirjasta Suurin piirtein, mutta jos kirjan luet, ymmärrät, että ”great introverts write alike” tai jotain. Tuo viisaus edellä on mielestäni oma muunnokseni alkuperäisestä ja olen varma, että ihan uniikki oivallus ja mielelläni ottaisin siitä krediitit, jos ja kun alat sitä käyttää. Vakavasti puhuen edellä horistu on kyllä ihan puppua, olisi jotenkin tosi kamalaa jos kaikki introvertit kirjoittaisivat samalla tyylillä eikä se onneksi siksikään ole totta.

En tosin tiedä, että onko Tiia introvertti, ei ehkä kuitenkaan ainakaan vahvasti, sillä kokemukseni mukaan toimittajat harvoin ovat. Olisi tietenkin vähän traagista, jos ihminen, joka kuormittuu ihmisten kanssa kohtaamisesta, olisi työkseen esimerkiksi toimittaja tai myyntijohtaja. Mistä tulikaan moinen mieleen, just saying. No ei vaineskaan, monissa töissä on eri puolia, ja joku toinen puoli voi kompensoida toista niin, että kokonaisuus on ”ihan OK”. Sanottakoon tässä välissä myös se, että olen minäkin ollut toimittaja (jos saa jutuistaan tai työstään mediassa rahaa, niin eikös silloin voi sanoa itseään toimittajaksi?) ja olen myös alkuperäiseltä koulutukseltani medianomi (tosin elokuvaohjauksen, mutta medianomi yhtä kaikki).

Eli piti vain sanoa, että kuten Tiiakin, myös minä pidän sulkeista, kaksoispisteistä, Suurin piirtein -kirjasta ja taipumuksesta hiukan hyppiä asiasta toiseen. Iso kuva pysyi silti koko ajan taulussa ja erityisesti arvostin vinkkejä elämään ja vitsejä, joista yhden jo kerroin hyvällä menestyksellä.

Hauskinta siinä oli se, että vaimoni, jolle kerroin “mitä nolla sanoi kasille”, osasi spontaanisti vasta oikein! Se teki vitsistä 100 kertaa entistäkin hauskemman ja piristi kovasti kun ajoimme kotio yömyöhään Apulannan A30-keikalta kun ko. vitsin murjaisin.

Miksi Suurin piirtein on kirjoitettu?

Tiia kertoi kirjoittaneensa kirjan ajatuksella, että olisi kiva, jos olisi kirja missä menestys ei ole ”the thing”. Olen (nykyään) ihan samaa mieltä Rantasen kanssa siitä, että epäonnistuminen on ihan OK (olen ns. toipuva perfektionisti ja aikuisiän ylisuorittaja / teini-iän alisuorittaja) ja myös luovuttamisella on arvonsa.

Siitä olen kyllä vähän erimielinen, etteikö Tiia olisi menestynyt tai saavuttanut siistejä juttua, niitä kirja suorastaan tursuaa ja pelkään, että jolle kulle lukukokemus voi olla siksi jopa masentava kaikessa first world pröblem & #vainkeskiluokkajutut -mäisyydessään... :/

Itse summaisin aiheesta jotenkin niin, että elämässä asenne ratkaisee, ei lopputulos. Haluaisin jopa sanoa, että kivaa voi olla, vaikka tuuletin tarjoilee paskaa sarjatulella, mutta se olisi kyllä ihan silkkaa paskaa, sillä kun paska kunnolla iskee tuulettimeen, niin kyllä silloin kaikki saa olla ja on ihan paskaa. Osa asioista ei vain koskaan käänny hyviksi. :´( Joskus myös viha, suuttumus tai muu paha olo voivat olla hyviä asenteita rämpiä läpi paskamyrskyn. Olen varmasti kirjoittanut “paska” tässä kirjoituksessa useammin kuin koko blogini historiassa aiemmin?

Suurin piirtein yhteenveto

Tässä kirja-arvostelussa taisi nyt käydä niin, että kerroin lopulta enemmän itsestäni kuin Tiian kirjasta. Haluan kuitenkin ajatella, että se on Tiialle ihan OK. Lopulta ainoa huono asia mikä minulle kirjasta jäi mieleen, oli se, että se sai minut tuntemaan aiemmin mainittua kateuttaa Ja vähän sekin, että miksi miehet eivät osaa kirjoittaa tämän tyyppisiä avoimia ja hauskoja elämänkertoja (btw, en voi sietää kirjoitusmuotoa elämäkerta, mikä ihmeen ELÄMÄKERTA?! Minusta se on elämäNkerta, suositti Lönnrot tai Kielikello mitä tahansa), haluaisin lukea sellaisenkin ihmeen. Ja vähän myös se, että haluaisin osata käsitellä omia tunteitani samalla tarkkuudella ja avoimuudella kuin Tiia kirjassaan (tai vaimoni, mikä tietenkin herättää kysymyksen, että onko tämä joku naisten supervoima?) – kateutta kai tämäkin. xD

Avoimuuden osalta lopuksi totean, että tämänkin kirja-arvostelun julkaisu ahdistaa ns. vitusti, ja mietin, että ahdistikohan Rantasta samalla tavalla, kun hän painoi viimeisen kerran ”lähetä” nappulaa kustantajalle kirjan ollessa valmis? Että onkohan se fiksujen ihmisten ominaisuus vai vika?

* Voit tilata Tiia Rantasen Suurin piirtein kirjan vaikkapa Adlibriksestä.

Ps. Josko sillä nyt on mitään merkitystä, luultavasti ei, mutta kirjoitan sen kuitenkin tähän, että en siis tiennyt Tiia Rantasta, hänen blogiaan tai podcastiaan “Kaverin puolesta kyselen” ennen Suurin piirtein -kirjan lukemista. Mutta koska olen lukenut mm. Henriikka Rönkkösen, Sisko Savonlahden ja Anni Saastamoisen kirjoja, ajatteli Storytel, että voisin pitää tästäkin ja suositteli. Ja oikeaanhan se osui, kuten algoritmeilla on tapana. Sillä sanoinko jo, että pidin?