fbpx
Markkinoinnin uusi sielu (kirja-arvostelu)

Markkinoinnin uusi sielu (kirja-arvostelu)

Markkinoinnin uusi sielu – 2020-luvun tuloksellinen markkinointi (Mainostajien liitto / Marketing Finland, 2021) on Nesteen markkinointijohtajan Mika Hyötyläisen kirjoittama helppolukuinen ja kompakti teos, nimensä mukaisesti, tuloksellisesta markkinoinnista. 

Kirjan kansi: Markkinoinnin uusi sielu

Seuraavassa kirja-arvostelussani kirjoitan hiukan siitä, mitä ajatuksia “Markkinoinnin uusi sielu” minussa herätti, miksi niin ja mitä sitten. 

Vastuuvapauslausekkeena todettakoon heti alkuun se, että sain kirjan Mikalta itseltään lukuun. Tunnenkin Mikan entuudestaan ja olemme käyneet monia hyviä keskusteluja mm. markkinoinnista ja johtamisesta. Täten en voi luvata olevani täysin puolueeton arvostelussani. Toisaalta, ottaen huomioon sen, kuinka tunnettu Mika suomalaisessa markkinointikentässä on, harva kirjasta kiinnostunut taitaa voida olla objektiivinen. Kylmä, myös markkinoinnin mittaamista hankaloittava faktakin on, että henkilön tai brändin maine vaikuttaa lähes aina kokemukseen ja tulokseen joko positiivisesti tai negatiivisesti. Tästäpä pääseekin hyvällä aasinsillalla itse asiaan, eli markkinoinnin mittaamisen saloihin.

Kirja-arvostelu: Markkinoinnin uusi sielu

Mika on valinnut kirjansa nimeksi raflaavasti Markkinoinnin uusi sielu – 2020-luvun tuloksellinen markkinointi. Tällä uumoilen hänen haastavan vanhaa ajatusta siitä, että markkinointi olisi jotenkin mystistä tai maagista salatiedettä. Tämä on mielestäni hyvä ja hyvin laskelmoitu valinta. On turha kirjoittaa markkinoinnin alaa ravistelevaksi tarkoitettua teosta, ellei sitä uskalla otsikoida rohkeasti ja jopa provosoivasti. Itse asiassa kun nykymaailmassa otsikkojen, kansilehtien ja -kuvakkeiden merkitys on jo luultavasti yli puolet läpimenon näkökulmasta, olisi ruuvia voinut vääntää ehkä vieläkin tiukemmalle. 

Kirjan sisältö itsessään on tiivistetty erittäin selkeäksi, kompaktiksi ja silti inspiroivaksi paketiksi. Sisällöllisiä sivuja on noin 130, ja ne koostuvat 10 eri luvusta. Näistä yhdeksän ensimmäistä lukua käsittelevät markkinoinnin mittaamista jokainen hieman eri vinkkelistä. Kymmenes luku summaa vielä lopuksi nämä yhdeksän twiitin mittaisiin tiivistyksiin. 

Yleisesti ottaen Markkinoinnin uusi sielu on yllättävänkin filosofinen, helppolukuinen ja hauska kirja markkinoinnin mittaamisesta. Tein itse asiassa aiheeseen liittyen testin, eli pyysin myös vaimoani lukemaan kirjan. Hän oli aluksi hyvinkin skeptinen, että aukeaako markkinoinnin mittaaminen kielenkääntäjälle tai kiinnostaako aihe luovaa pöytälaatikkokirjailijaa alkuunkaan, mutta kai omaksikin yllätyksekseen päätyi lukemaan kirjan yhdeltä istumalta muutamassa tunnissa. Kun sitten myöhemmin olimme saunan lauteilla, kävimme todella mielenkiintoista keskustelua MARKKINOINNIN MITTAAMISESTA. Kyllä. Voit lukea edellisen kohdan uudelleen ja uudelleen, eikä se ole väärin kirjoitettu, valetta tai edes Mikan mielistelyä, vaan ihan totta.

Parasta ja pahinta

Toki on totta, että minua ja vaimoani puhuttelivat hieman eri kohdat kirjassa lähtötasoistamme johtuen. Minä pidin erityisesti luvusta 6, joka sukeltaa markkinoinnin mittaamisen periaatteiden syvään päähän ja avaa miten sitä ROMIa (Return of Marketing Investment) tulisi oikeasti kalkuloida. Vaimoni taas inspiroitui kahdeksannesta luvusta, jossa Mika kertoo luovuudesta ja sen prosesseista. Tämä luku sai myös vaimoni pohtimaan omaa suhdettaan luovuuteen; kuinka rajattomuus ei ole rakkautta luovuudelle, vaikka niin usein luullaankin.

Itse uskon, että elämä on pääasiassa ajankäytön valintoja, ja niitä Mika on tehnyt paljon kirjassaan. Runsas tiivistäminen ja yksinkertaistaminen palvelee tiettyä lukijakuntaa enemmän kuin toista, ja kun katson sitä kuuluisaa isoa kuvaa, ymmärrän hyvin Mikan valinnan kirjoittaa kirjansa massoille. Uudesta innostujat ja nopeat omaksujat kulkevat jo omia polkujaan, mutta kun pitäisi saada messiin normaalijakauman levein kohta ja myös ne “ennen kaikki oli paremmin“ -perässähiihtajät, on yksinkertaistuksia tehtävä. Tämä päätös ei varmasti ollut helppo, mutta kun tavoitteena on todellinen muutos asenteissa markkinointia kohtaan, on yksinkertaistaminen pakollista. Tässä kohtaa esitän myös, että Mika on ottanut jopa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa roolia. Osa markkinointi- ja viestintämaailman ihmisistä on havaintojeni mukaan edelleen kaivautunut poteroon, josta he murmuttavat kuinka kukaan ei ymmärrä mikä heistä on tärkeää ja muu maailma menee menojaan. Tähän liittyen nostan yhden sitaatin kirjasta, joka on lopulta ihan kaiken onnistumisen ytimessä. Ilman sen sisäistämistä on markkinoija väistämättä ulkona liiketoiminnan strategisen tason keskusteluista.

“Tuloksellisella markkinoinnilla on samat unelmat ja painajaiset liiketoiminnan kanssa. Vain silloin markkinointi voi olla osa liiketoimintaa.”

Mika Hyötyläinen, Markkinoinnin uusi sielu (2021)

Yhteenveto: Markkinoinnin uusi sielu

Mika Hyötyläinen on kirjoittanut hienon teoksen markkinoinnin mittaamisesta. Uskallan sanoa, että varsinkin aiheeseen perehtymättömälle Markkinoinnin uusi sielu – 2020-luvun tuloksellinen markkinointi on paras kirja aloittaa kuoppainen matka markkinoinnin mittaamisen maailmaan. Jos taas markkinoinnin mittaaminen on jo tuttua, on  kirja sen verran nopealukuinen, että se kannattaa joka tapauksessa lukea – jo pelkästään joka luvun lopusta löytyvien case-kuvausten takia. Niistä aiheeseen perehtynyt ymmärtää usein jopa kuvattua laajempia kokonaisuuksia, osaten löytää samankaltaisuuksia omista kokemuksistaan ja siten muodostaa mahdollisia uusia skenaarioita tulevaisuuden varalle. 

Mielestäni Markkinoinnin uusi sielu – 2020-luvun tuloksellinen markkinointi on kirja, jonka pitäisi kuulua jokaisen markkinointia työkseen tekevän tai siitä kiinnostuneen kirjahyllyn “luettuja teoksia” -osastolle.

Kiitos Mika!

Voit ostaa teoksen esimerkiksi Marketing Finlandin verkkokaupasta: https://www.marketingfinland.fi/kauppa/kirja/markkinoinnin-uusi-sielu-2020-luvun-tuloksellinen-markkinointi/ 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Käyttämällä sivustoa suostut evästeiden käyttöön. By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. Lisää tietoja

FIN Tällä sivustolla käytetään evästeitä, joita käytetään asetustesi muistamiseen. Evästeiden käytön voi estää selaimen asetuksista, mutta estolla saattaa olla kielteinen vaikutus sivuston toimintaan. Sivuston käytön analysointiin käytetään Google Analytics -palvelua, jonka tarjoaa Google Inc. (“Google”). Google ei kerää käyttäjistä arkaluonteisia tietoja. Anonyymit tiedot lähetetään Googlelle ja tallennetaan Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. ENG The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings you are consenting to this. This site uses Google Analytics service. Anonymoys info is sent and stored in servers located in United States of America. By using this site you agree with this.

Sulje