fbpx
Ninon muistolle (16.12.2007-23.6.2021)

Ninon muistolle (16.12.2007-23.6.2021)

Rakastan kaikkia eläimiä todella paljon, mutta ihan älyttömästi rakastan niitä, jotka ovat osa omaa laumaani. Näitä karvakorvia on vuosien varrella ollut lapsuudesta asti lukuisia ja vaikka olenkin joutunut useasti kokemaan luopumisen tuskan, on se aina sattunut ihan älyttömästi. Niin se sattui myös tänään 23.6.2021. kun rakas laumani jäsen Nino ”Nimpula” Niittymaa oli aika saatella ajasta ikuisuuteen.

Nino oli melko tarkkaan 13,5-vuotias coton de tuléar -uroskoiro, jonka kanssa sain tassutella Telluksen pinnalla yhteensä yli 9 vuotta. Näiden vuosien varrelle mahtui monenlaisia vaiheita, joista ehdottomasti parhaat sijoittuvat niihin vuosiin kun elimme maaseudun rauhassa ja hänellä oli iso oma piha mitä vartioida. Omakotitalossa Nino nautti elämästään ja uskon, että hän oli todella onnellinen – niin olimme me kaikki muutkin kissoista kädellisiin. Yksi suurimpia virheitäni elämässäni on ollut muutto maalta takaisin isoon kaupunkiin. Tämän varmasti voisi Ninokin allekirjoittaa kysyttäessä.

2017 ja hetki ennen muuttoa kaupunkiin. Tämä tilanne oli todella maaginen ja sydämeni itki kun tiesin, että mikään ei enää ole kuten ennen. Toki toivoin asioiden muuttuvan paremmiksi, mutta joskus aika loppuu kesken.

Vuosien karttuessa Ninolle alkoi kuitenkin tulla monenlaista vaivaa ja vaikka hän oli leikkisä ihan loppuun asti, eivät kävelylenkit enää toviin innostaneet, yksin hänen oli tosi vaikea olla ja näkökin heikkeni niin nopeasti viime kuukausina, että hän ei enää erottanut varjoa toisesta koirasta. Joten päätti sitten rähistä kävelyillä vähän kaikelle.

Ihmisille Nino oli alkuepäilyksien jälkeen empaattinen ja kiltti koiro, vaikkakin tosi voimakastahtoinen.

Muistan hyvin sen hetken kun Nino vei sydämeni. Olimme juuri muuttaneet vaimoni kanssa yhteen ja Nino muutti mukana. Katsoimme jotain elokuvaa ja minä liikutuin siitä niin, että itkin silmät päästäni. Nino kuuli tämän ja tepsutteli paikalle tarkistamaan, että olenko kunnossa. Nino nimittäin piti aina huolta siitä, että jos rakkaalla ihmisellä oli paha olla, pyrki hän piristämään tai ainakin tarjoamaan kuononsa avuksi surua helpottamaan.

Kun olimme vaimoni kanssa häämatkalla pari viikkoa 2013, oli Nino silloisella työkavereillani hoidossa. Silloin tiesi, että on tosi kyseessä, kun tunsin isoa ikävää häntä kohtaan ja kaksi viikkoa tuntui aika maksimilta olla erossa kaveristani. Sen koomin ei tainnutkaan mennä päivääkään, etten olisi hänen kanssaan aikaa viettänyt. Nino kuulemma kyllä pärjäsi reippaasti hoidossa, mikä ehkä jopa yllätti, sillä hän ei ollut mikään kaikkiin heti rakastuva hepsankeikka. Nino ei myöskään arvostanut juurikaan muita koiria, eikä varsinkaan elämää kerrostalossa. Kaikki muiden elämän äänet ja hajut olivat hänelle liikaa. Vähän kuten monesti minullekin. Ja isoja autoja Nino vältteli viimeiseen asti.

Nino nauttimassa maaseudun rauhasta ja vapaudesta, 2013

Kissojamme Nino taas rakasti. Minulla on luultavasti satoja kuvia puhelimessa, joissa kissamme makaavat Ninon kanssa läjässä. Erityisesti kaksi ensimmäistä kissaamme, Kettu ja Susi, olivat Ninolle rakkaita. Ja vaikka Susun pitikin muuttaa veljensä kanssa syntyneiden erimielisyyksien takia uuteen kotiin, muistan aina Ninon ja Susun vilpittömän kiintymyksensä toisiinsa. Jos Susu ei oikein tykännyt muista kissoista, eikä Nino muista koirista, niin toisiaan he suorastaan palvoivat.

Nino ja Susu, 2014

Päätös Ninon tarinan viimeisestä näytöksestä otti pitkään, vaikka tapahtuikin sitten lopulta nopeasti kun aika tuli. Jos olisin tehnyt päätöksen vain tunteella, olisin tuominnut hänet kärsimään varmasti liian pitkään. Nyt lähtönsä oli minulle äärimmäisen tuskallinen, mutta hänelle olosuhteisiin nähden rauhallinen – eläinlääkäri oli ammattilainen ja teki työnsä niin hyvin kuin mahdollista on. Olimme vaimoni kanssa kummatkin paikalla ja annoimme kaiken sen rakkauden hänelle mikä koiralle on annettavissa jäähyväisten hetkellä. Murskaa sydämen päättää toisen elävän olennon elämästä, mutta samalla tiedän sen olevan minun ja vaimoni vastuulla. Niin se on jokaisen lemmikin omistajan vastuulla, eikä sitä voi tai saa paeta.

Ninosta luopuminen tuntuu luissa ja ytimissä varmasti pitkään. Koen nimittäin edelleen aina välillä tuskaa edellisen koirani Väinön kuolemasta – ja siitä on jo yli 20 vuotta. Sillä kuten alussa totesin, olen aina rakastanut eläimiä koko sydämestäni ja nyt siellä on tosi iso kolo, kun Nino on poissa. Järkeni sanoo, että näin oli parempi, ehkä sydänkin sen ymmärtää ennen pitkää.

Hyviä leikkejä ja parhaita herkkuja sinne jonnekin Nino – muistan sinut aina <3

Ninon muistolle, love u 4 ever <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Takaisin alkuun

Käyttämällä sivustoa suostut evästeiden käyttöön. By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. Lisää tietoja

FIN Tällä sivustolla käytetään evästeitä, joita käytetään asetustesi muistamiseen. Evästeiden käytön voi estää selaimen asetuksista, mutta estolla saattaa olla kielteinen vaikutus sivuston toimintaan. Sivuston käytön analysointiin käytetään Google Analytics -palvelua, jonka tarjoaa Google Inc. (“Google”). Google ei kerää käyttäjistä arkaluonteisia tietoja. Anonyymit tiedot lähetetään Googlelle ja tallennetaan Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. ENG The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings you are consenting to this. This site uses Google Analytics service. Anonymoys info is sent and stored in servers located in United States of America. By using this site you agree with this.

Sulje