Konemusaa, kyllä kiitos! Osa 1

Konemusaa, kyllä kiitos! Osa 1

Loading the Elevenlabs Text to Speech AudioNative Player...

Päätin hiukan fiilistellä ja kirjoittaa jokusen blogauksen minulle tärkeästä aiheesta eli konemusiikista: kuinka jäin sen pauloihin teininä ja miten ja miksi olen tehnyt sitä jo neljällä vuosikymmenellä. Hurja kyllä miten aika rientää!

Jotain konemusaani olen ladannut myös nettiin kuultavaksi, voit kuunnella diipimpiä raitojani esim. täältä:

En ole toviin päivittänyt Angmarkin kanavaa, mutta nyt tekeillä on parikin techno / deep house rallia. Varmaan viimeistään tulevan kevään 2021 aikana saan ne julkaisukuntoon.

Jos taas haluat ostaa rojaltivapaata konemusaa helpoilla oikeuksilla, tsekkaa palveluni osoitteessa www.videomusa.fi.

Etenen kirjoituksissani jossain määrin kronologisesti ja tämä ensimmäinen kirjoitus: ”Konemusaa, kyllä kiitos! Osa 1”, aloittaa lähinnä aiheen taustoituksella ja sijoittuu noin 90-luvun alkupuoliskolle ja puoliväliin, jolloin vietin teinivuosiani pienessä kylässä Satakunnassa.

Konemusaa: ääniä tulevaisuudesta

Vaikka esiteininä kuuntelin kahdeksankymmentäluvulle tyypillisiä synavetoisia orkestereita (esim. Depeche Mode, Kraftwerk tai Jean Michel Jarre), olin yläasteelle mennessä siirtynyt lähinnä hevin, kuten Metallican, Iron Maidenin ja Black Sabbathin, pariin. Kun sitten noin 15-vuotiaana kaverini soitti minulle c-kasetilta acid housea, iski se heti todella lujaa. 100 % synteettinen acid house kuulosti nimittäin korvaani tuoreelta ja tarjosi tuulahduksen isoa maailmaa pikkukylän ummehtuneeseen ilmapiiriin.

Tämä on se ihan eka acid house -biisi jonka kuulin

Konemusaa: radiosta reiveihin

90-luvun alun Satakunnassa konemusiikkiin perehtyminen tai edes sen hankkiminen lähestyivät jotakuinkin mahdotonta. Oikeastaan ainoa kanava kuulla lisää konemusaa olivat silloisen Radio Mafian yölliset ohjelmat Tri Patin yövuoro, Dancemob ja Avaruusromua (jonka seurauksena tutustuin jo teininä meditaatioon). Nauhoittamalla mainittuja ohjelmia kasetille, oli pieni mahdollisuus saada haaviin lisää ääniä tulevaisuudesta – kappale kerrallaan. Todellinen jackpot oli lopulta se hetki, kun kuulin ensimmäisen kerran oheisen Phuturen Acid Tracks -biisin. Edelleen kun se soi, menee minulla kylmät väreet ja päähän tulvii mielihyvähormoneja. On turvallista sanoa, että minkään soittimen saundi ei voi koskaan iskeä niin kovaa minuun kuin Rolandin TB-303:n, eli kolkin narina oikein vingutettuna.

Sitä myöden, mitä enemmän eri konegenrejä kuuli, alkoi myös oma konemusamaku jalostua kohti rankempaa technoa, hardcorea ja gabberia. Junglesta tai goa trancesta en silloin juurikaan innostunut, ne olivat makuuni liian kaoottista tilutusta. Sytyin rankasta jyystöstä ja ns. bunkkerisaundista.

Tämä on yksi minuun kolahtanut biisi ja edustaa sitä tyyliä, mihin konemusamakuni nopeasti kehittyi.

Jonkun tovin jälkeen minulle valkeni, että myös länsirannikolla järjestettiin konemusalle dedikoituja bileitä, reivejä, ja sellaiseenhan oli sitten pakko päästä. En enää muista, että mitkä olivat ensimmäiset reivit, joissa kävimme parin kaverini kanssa, mutta yllättävistä paikoista sitä itsemme viikonloppuisin löysimme. Tyhjiä autoliikkeitä, hylättyjä kyläkouluja, parkkihalleja ja tietysti joskus myös yökerhoja, jos niihin olikin alaikäisenä vaikeampi päästä sisään.

Peace. Love. Unity. Respect.

Reiveissä tutustui myös skenestä paremmin kartalla oleviin ja saimme vinkin, että Turusta löytyi konemusaan erikoistunut levyliike Street Beat Records, jos oikein muistan. Käytännössä kuitenkin vierailu siellä lähestyi teinille mahdotonta, joten ei auttanut muu kuin soittaa levyliikkeeseen ja kysellä myyjältä mitä vinyylejä hän suosittelisi. Niitä sitten tilailtiin myyjän suosituksesta ja itse kappaletta kuulematta, tai sen perusteella, jos nyt oli sattunut radiosta jokin artistinimi jäämään korvaan.

Tässä yksi Streat Beatista hommattu LP, jonka muistan hyvin. Onneksi joku on digitoinut tämänkin YouTubeen. <3

Uuden musiikin hankkiminen oli siis hyvin paljon erilainen operaatio kuin nykyään. En väitä, että silloin asiat olisivat olleet paremmin, mutta kun jotain uutta sai kuultavakseen, oli musiikin arvostus ihan toista luokkaa kuin nykymaailmassa, jossa kappaleella on keskimäärin ehkä noin 3-7 sekuntia aikaa vakuuttaa kuulijansa.

Konemusan vetovoiman ymmärtämiseksi on tärkeää myös mainita se, että iso tekijä minulle oli skeneen liittynyt PLUR-filosofia, joka oli lyhenne sanoista Peace, Love, Unity & Respect. Teki todella hyvää maailmantuskassa kylpevälle teinille käydä reiveissä, joissa vallitsi aina todella ystävällinen, välitön ja jopa mystinen, henkinen tunnelma. Ongelmia aiheutui ainoastaan silloin, jos paikalle eksyi turisteja häsäämään tai poliisit keskeyttivät ilman lupaa järjestetyt (tosin aina harmittomat) bileet.

P.L.U.R. filosofiaa

Lopuksi vielä kiitokset Bassoradiolle

Seuraavassa kirjoituksessani pureudun sitten siihen, miten minä aloin itse tehdä konemusaa. Mutta sitä ennen kiitokset Bassoradiolle, sillä he ovat tehneet konemusiikin historiasta varsinaisen kulttuuriteon, ja oheisesta videosta saakin erittäin hyvän käsityksen siitä, miten homma Suomessa nytkähti liikkeelle.

Minulla ei tietenkään ollut mitään käsitystä siitä, miten Hesassa reivattiin ja kuinka pääkaupunkiseudun nuorisolla oli mahdollisuus nauttia konemusasta. Ehkä hyvä niin. 😛

Basson erittäin kiinnostava aloitus ja kulttuuriteko aiheesta Suomen rave-kulttuurin historia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *