fbpx
Elokuva-arvostelu: Soul – Sielun syövereissä

Elokuva-arvostelu: Soul – Sielun syövereissä

Olen aiemmin kirjoittanut täällä jonkin verran kirja-arvosteluja. Niissä pääpaino on ollut johtamista tai markkinointia käsittelevissä teoksissa. Elokuvia en muistaakseni ole ennen arvostellut, mutta nyt tullut aika julkaista ensimmäinen sellainen. Onkin oikeastaan erikoista, että tässä meni yli neljä vuotta. Leffoilla on kuitenkin ihan erityinen paikka sydämessäni jo siksikin, että olen aikoinani opiskellut mm. elokuvien käsikirjoittamista, ohjaamista ja leikkaamista, ja myös työskennellyt liikkuvan kuvan parissa eri tehtävissä yli 15 vuotta. Elokuva-arvostelu: Soul, Sielun syövereissä saakin kunnian aloittaa elokuva-arvostelujen kategorian blogissani.

HUOM! Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia.

Elokuva-arvostelu: Soul – Sielun syövereissä

Soul, Sielun syövereissä on Disney Pixarin 3D animaatio, joka sai ensi-iltansa Suomessa 25.12.2020. Se tuli saman tien kätevästi katsottavaksi Disney+ palvelussa, joten elokuvasta voi nauttia vaikka heti kotisohvalla. Kirjoittaessani tätä 30.1.2021 on Disneyn suoratoistopalvelun kuukausihinta noin 7 euroa, jos lukemani mukaan se onkin nousemassa kohta 9 euroon – joka toki on sekin edullinen kuukausihinta suoratoistopalvelulle.

Soul, Sielun syövereissä, juliste
Kuva: Wikipedia

IMDB:ssä elokuva on saanut käyttäjien arviona huikeat 8,1 / 10, jota voi pitää kovana suorituksena mille tahansa elokuvalle. Kokemukseni on, että jos pistemäärä IMDB:ssä on yli 7, on se laadun tae. Jos arvosana on yli 8, on kyseessä jonkin sortin klassikko. Hyvin harvoin iso määrä katsojia on ihan väärässä, vaikka tietenkin jokaisen oma maku saattaakin joskus poiketa massasta vaikkapa elokuvan genren takia. Se on myös hyvä todeta, että ihan pienten lasten elokuva Soul tuskin on, mutta jo teini-ikäiselle se voi tuottaa suuriakin oivalluksia siitä mikä oikeasti elämässä onkin ehkä tärkeää.

Oma arvosanani elokuvalle on pyöreät 10/10. Mielestäni kyseessä on Pixarin monesta hyvästä animaatiosta se toistaiseksi paras. Ja vaikka aluksi tuntuu, että tarina käynnistyy hieman hitaasti, on sillekin perusteensa. Katsoja ikään kuin johdatetaan perinteiseen “tavoittele aina isoja unelmiasi” -tarinamalliin. Mutta mitä sitten tapahtuu, siitä hiukan enemmän seuraavassa.

Soul – Sielun syövereissä -elokuvan juoni tiivistettynä

Tiivistettynä Soul, Sielun syövereissä on elokuva lahjakkaasta jazz-muusikosta Joesta, joka on ajautunut musiikinopettajaksi. Silti Joe haaveilee edelleen nousemisesta tähdeksi jazz-tähtien rinnalle. Aikoinaan käsikirjoitusopinnoissa minulle opetettiin, että jokaisessa elokuvassa sallitaan yksi sattuma, joka voi kääntää tarinan kulun, ja sellaiseen myös Joe kompastuu; tai tarkemmin ottaen putoaa kuoppaan ja kuolee. Joe ei kuitenkaan anna edes kuoleman estää häntä tavoittelemasta haavettaan ja hän päättää palata takaisin elävien kirjoihin. Tuonpuoleisesta avuksi haaveen toteuttamisessa löytyy sarkastinen nuori sielu, joka tosin tempautuu mukaan maan päälle vasten omaa tahtoaan. Yhdessä Joe ja kissaksi inkarnoitunut nuori sielu sitten seikkailevat kohti suurta oivallusta elämän tarkoituksesta. 

Ainakin omalla kohdallani tarinan kuljetus toimi loistavasti. Koin koko ajan kasvavaa liikutusta mitä pidemmälle sielun syövereihin elokuvassa mentiin. Soul onkin ns. erittäin diippiä shittiä ja herättelee katsojiaan uuteen, toivottavasti vähemmän pinnalliseen, aikakauteen. 10/10 totta tosiaan.

Katso elokuvan traileri ohesta:

Disney Pixarin Soul | Virallinen Traileri | Disney+

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Käyttämällä sivustoa suostut evästeiden käyttöön. By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. Lisää tietoja

FIN Tällä sivustolla käytetään evästeitä, joita käytetään asetustesi muistamiseen. Evästeiden käytön voi estää selaimen asetuksista, mutta estolla saattaa olla kielteinen vaikutus sivuston toimintaan. Sivuston käytön analysointiin käytetään Google Analytics -palvelua, jonka tarjoaa Google Inc. (“Google”). Google ei kerää käyttäjistä arkaluonteisia tietoja. Anonyymit tiedot lähetetään Googlelle ja tallennetaan Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. ENG The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings you are consenting to this. This site uses Google Analytics service. Anonymoys info is sent and stored in servers located in United States of America. By using this site you agree with this.

Sulje