Sanna Marinin korukuvan vaikutus brändiinsä
Tätä bloggausta ”Sanna Marinin korukuvan vaikutus brändiinsä” kirjoittaessani (10.10.2020) on suomalaisessa somessa ja lehdistössä vallalla pienimuotoinen kohu pääministeri Sanna Marinin kuvista Trendi-lehdessä.
Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta se, onko pääministerillä paitaa kuvissa vai ei, vaan ihmisten reaktiot kyseisiin kuviin ja kuvien vaikutus Sanna Marinin brändiin ja mitä pukeutumisen vaikutuksista asiantuntijan brändiin voi päätellä ns. isossa kuvassa.
Tartun aiheeseen siksi, että aihe on varsin kiinnostava niin johtamisen, ihmisen käyttäytymisen, myynnin kuin markkinoinnin näkökulmasta. Olen myös jo aiemminkin kirjoittanut asiantuntijan pukeutumisen vaikutuksesta sekä hänen omaan suoritukseensa että brändiinsä, ja tämä bloggaus on muokattu ote tuosta laajemmasta artikkelista. Voit lukea koko sen kirjoituksen täältä.
Sanna Marinin korukuvan vaikutus brändiinsä
Muun muassa Yle on kirjoittanut tutkimuksista, joissa pukuun pukeutuneiden miesopiskelijoiden huomattiin menestyvän paremmin älyä vaativissa tehtävissä. Opiskelijat myös suoriutuivat laboratoriotehtävistä paremmin, kun heillä oli valkoinen takki päällä. Pukeutuminen ei siis vaikuta vain ympäristön mielikuvaan luotettavuudesta ja menestyksestä, vaan myös omaan mielikuvaan suorituskyvystään.
“Hyvään pukeutumiseen liittyy tunne paremmasta. Koko olemus paranee. Esimerkiksi puku päällä istuu jo ryhdikkäämmin kuin muulloin.”
Jari Sarasvuo kommentoi loistavassa kirjassaan ”Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä” aihetta mm. seuraavasti:
”Työelämä on näytelmä. Kohtauksilla on paitsi käsikirjoitus, myös ohjaajan ilmaisema kätketty tarina ja tarkoitus. Lavasteet ja rooliasut vaikuttavat viestin perillemenoon.”
”…liian suuri, paksu ja nyppyyntynyt villapaita ei käy kohtaamisiin, joissa ammattilainen yrittää ansaita arvonsa tuntevan ostajan kunnioituksen.”
”Pukeudu ja käyttäydy sen statuskoodin mukaisesti, jolle haluat nousta seuraavaksi”
”Kun myydään merkittävän riski-tuotto-yhtälön kallista asiantuntijapalvelua, konservatiivisen kulttuurin marinoima asiakas ei vai uskalla ostaa sellaista, jos myyjä pyrähtää palaveriin paljain jaloin ja nännit vaanien.”
Mitä konservatiivisemmassa ympäristössä asiantuntija toimii, sitä helpompi on läikyttää lasia ja aiheuttaa vahvoja reaktioita. Näihin myös Sanna Marin on nyt varmasti saanut omakohtaisesti törmätä jättäessään paidan pois mustan housupuvun takin alta.

Toisaalta toisella asiantuntija-alalla, esimerkiksi markkinoinnin ja mainonnan piirissä, on hyvä tiedostaa, että joskus alan odotus, toive ja ”dresscode” voi olla boheemimpi tai räiskyvämpi kuin tyypillinen bisneslook. Tähän olen törmännyt historiassa itsekin, sillä olen saanut jopa kritiikkiä ja naureskelua kauluspaidan käytöstä mainostoimistohommissa.
Valitse taistelusi, sillä kaikkia on mahdoton miellyttää
Ovatko reaktiot ja asenteet ihmisen pukeutumista kohtaan aina reiluja ja tasa-arvoisia? No eivät todellakaan, siitä varmasti myös Sanna Marin on tällä hetkellä samaa mieltä.
Sillä vaikka moni peukuttaakin pääministeriä rohkeudesta, niin moni myös kokee juurikin uskottavuuden kärsivän paidatta esiintymisen seurauksena. Seuraavassa poimin Trendin Instagramista muutamia valikoituja kommentteja, jotka kuvastavat hyvin kuvan vaikutusta Sanna Marinin brändiin:
Sanna Marin on Tarja Halosen ohella parasta, mitä Suomen politiikalle on ikinä tapahtunut.
Loppukin uskottavuus pääministerinä karissut… kauanko tätä mielikuva- politiikkaa pitää kestää ??
Upea kuva ja hieno pääministeri
Onko tämä joku “escort service”?
Muu maailma saa katsoa vierestä kuinka kaunis ja osava keulakuva maallamme on
On se hienoa kun pääministerillä on aikaa leikkiä mallityttöä samaan aikaan kun kansalaiset yrittävät tulla jotenkin toimeen. Mikä siinä on leikkiessä kun ei tarvitse taloudellista tilannettaan miettiä.. Täysin mautonta toimintaa häneltä tällaisena aikana.
viisas, kaunis, edustava. Kaikki samassa paketissa, wau!
Uskon, että tässä Trendin kuvien ulostulossa on tarkkaan harkittu se, miten kuvat vaikuttavat mielikuvaan hänestä. Naisten oikeus pukeutua ja näyttää siltä miltä itse haluavat, on ollut vahvasti esillä jo vuosia, ja tätä viestiä varmasti myös Sanna Marin haluaa vahvistaa – kuin myös sitä mielipidettä kannattavien ääniä jatkossa saada.
Oma mielipide korukuvasta
Henkilökohtaisesti sen sijaan, että kyseenalaistaisin Marinin ammattitaitoa kuvan takia pääministerinä, nostan hänelle hattua median lainalaisuuksien ymmärtämisestä ja rohkeudesta olla (oletettavasti?) oma itsensä. Markkinointi- ja viestintätempauksena kuva onkin täysi 10/10 Trendille, Sanna Marinille ja myös , jonka vintage-koru kuvissa esiintyy paraatipaikalla. Tämä kuvasarja tulee myös varmasti näkymään maailmalla enemmän kuin yksikään maksettu Oy Suomi Ab:n tai Kalevala Korun mainos vähään aikaan ja kommunikoi hienosti mielikuvaa Suomesta modernina ja tasa-arvoisena valtiona.
Yhteenvetoni on: upeaa ja rohkeaa viestintää kerta kaikkiaan!
Lisää aiheesta ovat kirjoittaneet mm.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7f225601-ade9-478a-8d8d-63ff8b612a42