#50kirjaa ja kuluneen vuoden top10 kirjat
Syksy on ollut erittäin kiireinen ja blogini on jäänyt sen takia tosi vähälle huomiolle. Tämä on puhtaasti seurausta siitä, että Sherpan kauppa käy ja toisaalta illat ja viikonloput menevät pääasiallisesti MBA-opintojeni kursseja suoritellessa. Nytkin olisi useampikin tehtävä viikonloppuna kirjoitettavana…
Lupasin kuitenkin hiljattain Linkedinissä kirjoittaa jonkinlaisen best of -listauksen tänä vuonna lukemistani kirjoista, josta syystä otin lyhyen hetken aiheelle. Tämä toive tuli siis esille, kun kerroin, että sain #50kirjaa haasteen luettua/kuunneltua. Suurimman osan tosiaan kuuntelin äänikirjoina Storytel-palvelusta, jota käsittelin aiemmin tarkemmin täällä:
#50kirjaa ja kuluneen vuoden top10
Kokonaan lukemistani kirjoista haasteen sisällä 48 oli enemmän tai vähemmän tietokirjoja tai elämänkertoja. Kaksi kirjoista oli fiktioita, ja vaikka toinen niistä ei ehkä pääse ihan top kymppiin, niin mainittakoon sen olleen Graeme Simsionin Vaimotesti (Otava, 2014). Ihan viihdyttävä, mutta en vain oikein jaksa kiinnostua keksityistä tarinoista. Koen, että senkin ajan voi käyttää hyödyllisemmin ja hauskemmin uuden oppimiseen.
On myös pakko todeta, että kirjojen laittaminen järjestykseen on valtavan haastavaa. Moni kirja on osin hyvä ja osin not sou. Siksi kirjan arvottaminen ei välttämättä ole kovin helppoa.
Mutta luvattu mikä luvattu, ja jonkinlaisten muistiinpanojen avulla pystyn karkean top kympin tänne listaamaan, se seuraavassa. Huomioithan kuitenkin, että kirjat eivät ole paremmuus- vaan lukujärjestyksessä. Toisin sanoen 1. on luettu alkuvuodesta ja numero 10. loppuvuodesta, muut siinä välissä:
- Drive – What really motivates us
- Ainutlaatuiset aivot
- Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
- Prediction Machines
- Powerful
- Toisin, minun Asperger-elämäni
- Keskittymiskyvyn elvytysopas
- Depressiopäiväkirjat
- Suorat sanat
- Nukkumalla menestykseen
Vuoden 2019 teema
Aivot, neurologia ja psykologia eri kanteilta olivat vuoden 2019 pääteemoja #50kirjaa-haasteessani, mutta myös aika paljon tuli luettua teoksia tekoälystä ja teknologian mahdollisuuksista. Oheiset kaksi pääteemaa ovatkin jollain tapaa kestosuosikkejani:
- miten ihminen toimii ja
- mitä teknologia mahdollistaa.
Toisessa kattoteemassa tarkastellaan sisintä ja toisessa tulevaisuutta, ollaan siis joko hyvin lähellä tai vähän kauempana. Mitä johtopäätöksiä tuosta voi sitten tehdä, sen jätän lukijalle.
Kannattiko #50kirjaa-haaste?
Jotta voin vastata väliotsikon kysymykseen, pitää ensin määrittää mikä on kannattavaa. Jos arvioin matkaa puhtaasti opitun tiedon pohjalta, niin ehdottomasti. Jos taas arvioin kokemusta sen pohjalta, että nautinko aina matkasta; en valitettavasti.
Osa kirjoista oli varsin kehnoja kokonaisuuksia, ja taistelin ne loppuun lähinnä siksi, että olin jo aloittanut ja halusin vain saada suorituksen merkittyä listaani. Näitä ei onneksi ollut kovin montaa, mutta ehkä noin viisi olisi jäänyt lukematta ilman haastetta.
Luettujen lisäksi aloitin kyllä varmasti useampi kymmenen kirjaa enemmän, mutta syystä tai toisesta ne sitten jäivät kesken. Yleensä ne olivat vain ohi kiinnostukseni tai sitten lukijan ääni tökki liiaksi.
Jossain vaiheessa kesän jälkeen huomasin myös, että englanninkieliset opinnot vaikuttavat kuullun tiedon prosessointiin toisin kuin luulisi: eli vaikka ymmärrän englantia suurin piirtein täydellisen sujuvasti ja kokemuksen luulisi helpottuvan entisestään jatkuvalla altistuksella, niin aivoni janosivat kuitenkin kuulla enemmän suomenkielisiä äänikirjoja. Eli kun jatkuvasti luen ja kirjoitan englantia koulutehtäviin liittyen, halusin ottaa sitten vapaalla hiukan löysemmin.
Sitä olen miettinyt, että jatkanko ensi vuonna uudella haasteella? Aika paljon pohdittuani olen tullut tulokseen, että todennäköisesti en. Lopputyö pitäisi saada kasaan ja energia pitäisi säästää ihan tosissaan siihen. Jos ja kun sitten opinnot ovat vuoden 2020 aikana taputeltu, niin voin taas vuodelle 2021 tehdä uuden arvion. Nähtäväksi jää.
Lopuksi lukuvinkkinä
Tiedän, että kaikki lukutoukat eivät jaksa tai halua lukea tietokirjoja. Jos kuitenkin saisin suositella lukemaan yhden kirjan top10-listastani, olisi se Henri Tuomilehdon ja Jouni Vornasen Nukkumalla menestykseen. Nukkumisen ja unessa tapahtuvan palautumisen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, ja vaikka itselläni onkin todella paljon parannettavaa aiheen parissa, niin kaikki lähtee tosiasioiden tunnustamisesta ja tunnistamisesta. Vasta korjaamalla perusasiat on mahdollista kehittyä kestävällä tavalla aina paremmaksi versioksi itsestään.
Jäikö jokin mainituista kiinnostelemaan enemmänkin?
Jos muuten koet, että haluaisit lukea tarkemman arvioni jostain top10-nostostani, niin nakkaa vaikka viestillä LinkedInissä ja katson, jos saisin teoksesta jotain muististani kaivettua.
Voit tilata blogini sisällöt uutiskirjeenä meiliisi:
Osoitettasi käytetään vain tämän blogin sisältöjen jakamiseen ja tilaus on mahdollista peruuttaa koska tahansa uutiskirjeestä löytyvästä linkistä.
Aina Parempaa Johtajuutta 2019
#ainaparempaajohtajuutta
Verkostoidun myös mielelläni kanssasi: https://www.linkedin.com/in/jukkaniittymaa/
S-postia voit lähettää osoitteeseen: jukka@jukkaniittymaa.com