Kirja-arvostelu: Idiootit ympärilläni

Tämä blogaukseni ”Kirja-arvostelu: Idiootit ympärilläni” otti poikkeuksellinen pitkään synnyttää. Olin näet jo useaan kertaan tuominnut teoksen laiskaa ajattelua edustavaksi pseudotieteeksi, kunnes jossain maltillisuuden (tai uteliaisuuden) puuskassa päätin antaa teokselle vielä yhden mahdollisuuden. Ehkä nämä edellisellä viikolla Hubspot Academyssä suorittamani sertifikaatit antoivat mahdollisuuden hömpälle.

Tämä ei siis ollut ensimmäinen yritykseni lukea ”Idiootit ympärilläni”. Koitin kuunnella teoksen jo aiemmin äänikirjana, mutta silloin hömppätoleranssini ei ollut riittävä ja kuuntelu tyssäsi noin ensimmäiseen neljännekseen.

Mun värit?

Jos olet kirjan lukenut, mietit varmasti mielessäsi, että tuo tyyppi on selkeästi sininen. Ja niin varmasti osittain olenkin. Tarkemmin sanottuna töissä kai punasininen, kotioloissa enemmänkin sinivihreä. Punainen näkyy kärsimättömyytenä ja tuloshakuisuutena, kotioloissa vihreä siinä, että haluan asioiden olevan tasaisia ja mutkattoman mukavia. Sininen analyyttisyys on aina läsnä.

Omasta mielestäni persoonastani löytyy myös keltaista, mutta kuulemma neljää väriä ei voi tässä mallissa kenessäkään olla.

En siis väitä, että olisin ollut helppo yleisö kirjan annille. Suurimmaksi ongelmaksi koen teoksen liiallisen yksinkertaistamisen (tämä johtuu kai sinisyydestäni). Jo pelkästään väite, että joku väri on introvertti ja joku toinen ekstrovertti on minusta täysin absurdi. Tunsin myös, että kirjassa oli makuuni paljon turhaa liirumlaarumia, joka sitten lienee tuota punaista puoltani.

Miksi lukea Idiootit ympärilläni?

“Mitä suurempi itseymmärryksesi on, sitä paremmin pystyt sopeutumaan ympäristöön.”

Olen ollut pitkään tietoinen siitä, että punainen kommunikaationi on joskus hieman kulmikasta ja paikoin nopea rytmini voi ahdistaa muutosvastarintaisia (eli vihreitä). Tätä luontaista temperamenttia olen vuosien varrella koittanut opetella hillitsemään parhaan taitoni mukaan, sillä kuten Erikson toteaa:

“Kun sopeutat viestisi siihen, kuinka toinen haluaa tulla kohdatuksi, viestintäsi on tehokkaampaa.”

“Hyvän viestijän tunnistaa joustavuudesta ja kyvystä tulkita muiden ihmisten tarpeita.”

Tiivistettynä kirja sopii luettavaksi ihmiselle, joka ei ole pahimmin itsetutkiskelua suorittanut ja on ehkä ihmetellyt sitä, että miksi kaikki muut tuntuvat idiooteilta, tai eivät ainakaan toimi omasta mielestä loogisesti.

Seuraavaksi siirryn analysoimaan kirjaa kohtuullisen kriittisesti. Tein kirjaa lukiessa 19 x A4-sivua muistiinpanoja (joo, melko syvän sinistä), mutta yritän pitää kirjoitukseni kohtuullisen napakkana. Ja jos et halua lukea *spolereita*, niin näillä main on oikea aika lopettaa lukeminen.

Aiheeseen perehtymättömälle lukijalle tämä on luultavasti ainakin 8/10 lukukokemus.

Aiheeseen perehtynyt taas saa irti vähemmän, jos edes kykenee lukemaan, eli arvosana on mitä tahansa 0-8/10 välillä.

DISC:in ja myös DISA:n historiaa

Kirjoittaja Thomas Erikson on tehnyt tämän DISA-persoonallisuusanalyysin parissa töitä 90-luvulta asti. DISA taas kehitettiin William Moulton Marstonin luoman teorian päälle DISC-nelikentäksi Walter V. Clarken toimesta. Se taas mihin Marston teoriansa muun muassa perusti, pohjaa jonnekin antiikin Kreikkaan, missä Hippokrates kuvaili ihmistyyppejä eri kehon perusnesteisiin perustuen.

“Ihmisten jakamisessa eri persoonallisuustyyppeihin ei sinänsä ole mitään uutta. Jo 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt Hippokrates puhui temperamentista meitä ohjaavana tekijänä. Humoraaliopissa (ihmisen perusnesteiden vaihtelu) ihmisellä on neljä eri temperamenttityyppiä. Esimerkiksi pessimistillä on liikaa mustaa sappea elimistössään. Meksikossa 1300-luvulla eläneet asteekit jakoivat ihmiset heille läheisten elementtien avulla tuleen, maahan, veteen ja ilmaan. ” ESS.fi

Että mikäpä siinä on teorioita ilman, tulen, liman, sappinesteen tai veren päälle rakentaessa…

Mielenkiintoinen knoppitieto teorian historiassa on muuten se, että Mr. Marston on myös mies Wonderwoman-sarjakuvahahmon takana. Eli ainakaan mielikuvituksen puutteesta herraa ei voi syyttää… 😀

DISC:in ja DISA:n pienet erot

Käytännössä DISA ja DISC ovat varsin samankaltaisia, ja C:n muuttaminen A:ksi on luultavasti vain tapa kiertää lisenssi tai muita tekijänoikeusongelmia. Tämä toki on puhtaasti oma olettamukseni ilman faktapohjaa. Erikson itse kuittaa muutoksen sillä, että “A” kuvaa paremmin analyyttistä ihmistyyppiä.

DISC-mallin mukaisesti kirjaimet tarkoittavat seuraavaa:

• D = Dominance eli hallitseva (DISA:ssa Punainen)
• I = Inducement eli Vaikuttava (DISA:ssa Keltainen)
• S = Submission eli Vakaa (DISA:ssa Vihreä)
• C = Compliance eli Analyyttinen (DISA:ssa Sininen)

DISA:n väreistä

DISA:n värit ovat siis punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Jos spontaanisti pohdin millaisen fiiliksen itse sain kustakin väristä, on se seuraava:

• Punainen: nopearytminen ja kärsimätön. Dominoiva ja tehtäväorientoitunut – ei kaihda tehdä päätöksiä tai käyttää valtaa.
• Keltainen: iloinen, luova, mukava ja huolimaton. Säheltävä ja aina äänessä.
• Vihreä: varma prosessin suorittaja, turvallisuushakuinen ja ihmiskeskeinen tiimipelaaja. Muutosvastarintainen.
• Sininen: erittäin analyyttinen pilkunviilaaja. Pessimisti ja hidas tekemään päätöksiä, koska mikään määrä tietoa ei riitä päätöksenteossa. Kaikessa on aina puolensa ja varsinkin riskinsä.

Värit ja kirjaimet muodostavat oheisen nelikentän:

Tämä nelikenttä on syystä tai toisesta nähty tarpeelliseksi muokata tulkittavaksi hiukan eri kulmasta kuin DISC. Käytännössä siis kun DISC-mallia luetaan alkaen vasemmalta ylhäältä, alkaa DISA:n lukeminen oikealta ylhäältä.

Tämä saattaa aiheuttaa hämmennystä varsinkin meissä, jotka olemme muistiltamme visuaalisia. Se, että minuakin on joskus testattu DISC:llä ei suoraan istu muistoissani DISA-mallin päälle. Kannattaa myös olla tarkkana DISC:in värien kanssa, joskus värikoodaus on syystä tai toisesta jotain muuta kuin mihin on tottunut.

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin erityisen paljon minua raivostutti lukieassani intoversion ja ekstroversion liittäminen väreihin. Pidän tuota melko amatöörimäisenä luokitteluna jo itsessään vaikealla introversio/ekstroversio -janalla.

Millaisia värit ovat – niin hyvässä kuin pahassa?

Koko Idiootit ympärilläni -kirja kiteytyy seuraavaan kuvaan.

Loppu kirjasta on syventävää tietoa aiheesta ja paljon esimerkityksiä eri kommunikaatiotilanteista. Nämä auttavat varsinkin konkreettisempia ihmisiä varmasti ymmärtämään, että miten malli toteutuu käytännössä.

Kirjan kiinnostavin osuus oli mielestäni se, kun värejä käsiteltiin stressitilanteissa. Sillä vaikka ei mallista perustaisi, oli tässä kohdin hyvin kuvattu sitä, että miten ihmiset reagoivat eri tilanteisiin. Jo pelkästään ymmärryksen lisääminen, että se mikä stressaa toista voi inspiroida toista, on arvokasta:

On tylsää, jos kaikki sujuu liian helposti. Punainen käyttäytymismalli merkitsee kykyä käsitellä ongelmia ja vaikeita haasteita. Jos kumpiakaan ei ole näköpiirissä, punaisilta puuttuu virikkeitä. He muuttuvat passiivisiksi, ja heistä tuntuu ettei heillä ole mitään tekemistä. He saattavat jämähtää hitaalle vaihteelle, jota on vaikea saada vaihdettua.

Esimerkiksi kun joku (punainen) kokee asiat liian helpoiksi tai ei saa päättää, voi hän stressaantua, kun taas toinen (vihreä) kokee uuden oppimisen vaikeana ja päätöksenteon ahdistavaksi.

Vihreät eivät missään tilanteessa halua olla suuremman seurueen keskipisteenä. Kaikki kolmea henkilöä suuremmat ryhmät ovat suurempia seurueita, ellei vihreä tyyppi tunne kaikkia läpikotaisin. On surkeaa vaatia vihreiltä sellaista, sillä he tuijottavat koko toimituksen ajan papereitaan.

Lopuksi

“Idiootit ympärilläni” on helppolukuinen ja myös erinomainen inbound-markkinointiteos DISA-testejä ja -konsultaatiota myyvältä kirjoittajalta. Lopusta löytyy tietenkin kunnon kehotus toimintaan eli “testaa itsesi nyt!” Call-To-Action. Tässä ei ole mitään väärää, vaan pikemminkin nostan hattua herra Eriksonille hyvästä työstä.

Ihmiselle, joka ei ole pahemmin miettinyt omaa tai muiden käytöstä, on tämä hyvä kirja aloittaa. Kirja löytyy ainakin Storytellistä ja Bookbeatista, eikä “Idiootit ympärilläni” paljoa maksa enää painettunakaan.

Mutta missään nimessä en suosittele itsetutkiskelun lopettamista tähän kirjaan. Seuraavaksi kannattaa lukea esimerkiksi tämä aiemmin arvostelemani Liisa Keltikangas-Järvisen kirja: https://jukkaniittymaa.com/2017/11/11/kirja-arvostelu-hyvat-tyypit-temperamentti-ja-tyoelama-99100/

“Hyvät tyypit” onkin mielestäni laadukkaampi ja tieteellistä tarkastelua kestävämpi sukellus ihmisen persoonallisuuteen.

DISC:iä parempi tapa perehtyä omaan persoonallisuuteen on esimerkiksi mielestäni Reiss Motivaatioprofiili, josta kirjoitinkin aiemmin melko kattavasti tässä postauksessani: https://jukkaniittymaa.com/2018/10/14/reiss-motivaatioprofiili-eli-miten-tutkia-tieteellisesti-omia-motivaattoreitaan/

Ihmettelen hieman jos jaksoit lukea tänne saakka, tai jos jaksoit, niin luultavasti sinussa on sinistä tai vihreää. Puhtaasti punaiset tai ainakaan keltaiset tuskin jaksoivat juuri alkua pidemmälle. 😉

Niin tai näin, niin joka tapauksessa suosittelen kyllä käyttämään aikaa itsensä ja muiden käytöksen tutkimiseen. Ennen pitkää se tulee myös auttamaan sinua elämässä, sillä aika vähän tässä maailmassa on mahdollista saada aikaan sooloilemalla.