Itsenäisyyden ja vapauden merkitys asiantuntijatyössä

Hyvää itsenäisyyspäivää 6.12.2017 sinulle rakas lukija! Tämä blogaus on #Suomi100 teeman kunniaksi kirjoitettu pohdinta itsenäisyydestä ja sen merkityksestä asiantuntijaorganisaatiossa. Varoituksen sanana mainittakoon, että kirjoitus sisältää myös yhteiskuntatason kelailuja ja mielipiteitä, eli kyseessä ei ole ihan puhdas asiantuntijablogaus.

Rakastatko sääntöjä?

Yksilötasolla itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden tarve vaihtelee persoonallisuustyyppien välillä – siinä missä toisille on kriittistä saada toteuttaa työtään mahdollisimman joustavasti, on toisen helpompi toimia kun on säännöt ja prosessit ovat selvät ja tarkkaan säädetyt. Ominaisuutta kuvataan usein korkealla tai matalalla sopeutumiskyvyllä.

”Jos ihmisen sopeutuminen on matala, kaikki muutokset ovat hänelle vaikeita. Muutos on vaikea riippumatta sen sisällöstä… Samoina toistuvat asiat eivät tarkoita hänelle monotonisuutta vaan tuovat turvallisuudentunnetta.” Liisa Keltikangas-Järvinen, Hyvät tyypit

Kahtiajako ei ole mustavalkoinen, mutta yksinkertaistettuna voisi spekuloida, että mitä korkeamman tason ajattelua ja luovuutta tehtävä vaatii, sitä enemmän vapaudesta ja itsenäisyydestä on etua? Prosessoitavissa töissä tehokkuus taas tulee toiston kautta, joten perinteisesti linjastotyöt ovat olleet mahdollisuus myös niille, joille luovuus ja itsensä toteuttaminen vapaasti ei ole ollut erityisen tärkeää.

Olisi kuitenkin puusilmäistä väittää, että kaikki rattaat yhteiskunnan koneessa olisivat tyytyväisiä kohtaloonsa. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, kuten seuraava tarina omasta elämästäni kertoo:

Valmistuttuani Turun taideakatemian elokuvalinjalta olin muutaman kuukauden töissä Nokian tehtailla Salossa. Tuoreen medianomin työllistymismahdollisuudet Turussa lähestyivät nollaa ja niinpä, olosuhteiden pakosta, otin työn kokoonpanolinjalla vastentahtoisesti vastaan. Palkka, joka usein kuvastaa työn vaativuutta, oli vaatimaton. Laskujen jälkeen kolmivuorotyöstä jäi käteen vain 200 euroa ruokaan ja muihin kuluihin. Se tarkoittaa 50 euroa viikkoa kohden ja tuntuu nykymaailmassa mahdottomalta ajatukselta. Mutta sekään ei ollut niin paha, kuin itse työn luonne: tuhannet työntekijät toimittivat käytännössä robotin virkaa; tavoitteenaan koota jopa tuhat puhelinta työvuoronsa aikana. Taidekoulussa viisi vuotta itseään melko vapaasti toteuttaneelle työ oli painajaista. Muistan itkeneeni ennen töihin lähtöä. Niin koin epäonnistuneeni elämässä ja olin pettynyt itseeni.

Itsenäisyyden hedelmä

Jos toki perimä ohjaakin käytöstämme, niin on hyvä muistaa, että suurin osa ihmistä on ominaisuuksiltaan Gaussin käyrän keskivaiheilla. Emme ole erityisen sopeutuvia tai sopeutumattomia. Ja koska näin on, on ihminen usein johdettavissa haluttuun käytösmalliin. Käytännön hyvä esimerkki on, että kun terävältäkin ihmiseltä viedään oikeus päättää omista asioistaan, passivoituu hän nopeasti ja muuttuu tahdottomaksi robotiksi. Toisaalta, jos samalle ihmiselle annetaan tilaa ja tarvittaessa ohjataan, kannustetaan ja tuetaan, ottaa hän vastuuta teoistaan ja kehittyy ihan uudelle tasolle. Ainakin jos hän ei ole ääriepäsopeutuvainen.

Protip: Vinkkinä nuoremmille lukijoille heitän, että ainakaan luovaan ammattiin ei matalan sopeutumiskyvyn omaavan kannata hakeutua. Varsinkin markkinointi vaatii todella korkeaa kykyä innostua uudesta ja syleillä muutosta.

Menestyksen perustana on luottamus ja vapaus

Asiakkuusjohtajana luotan ihmisiin valtavasti ja annan myös vastuuta. En kyttää, halua turhaan kuumottaa tai edes pitää kiinni kädestä, vaikka joskus se voisi olla helpointa. Mutta mielestäni työmme tarkoitus ei ole päästä mahdollisimman helpolla: vaan auttaa asiakas huipulle. Toki meilläkin Sherpassa on käytössä työtä tukevia prosesseja, mutta liiaksi tekemistä ei ole pakotettu kaavamaiseen muottiin – sillä se johtaisi väkisinkin ennalta-arvattavuuteen.

Tässä kohtaa olisin halunnut siteerata Ed Catmullin kirjaa Creativity Inc., mutta koska olen kirjan lainannut teille tietämättömille, heitän sitaatin ulkomuistista:

Luovassa organisaatiossa prosessit nopeuttavat projektien läpivientiä, mutta vastaavasti vähentävät originaliteettia. Siksi luovan organisaation johtaminen on ikuista tasapainoilua järjestyksen ja kaaoksen välillä.

Myös valtiotasolla toimimme edellä mainitusti. Sillä kuten todettua, niin kun ihmiseltä itseltään viedään mahdollisuus tai tarve ottaa vastuuta ja kehittyä ihmisenä, niin passivoidumme helposti. On lopulta poliittisen johtamisen tulosta, että miten kansa käyttäytyy. Ainoastaan jos yksilöllä on valtava tarve saada parempi status yhteisössä, on hän valmis rimpuilemaan irti systeemin kahleista niihin kerran jouduttuaan.

Vastoinkäymiset elämässä voi ottaa myös kasvun paikkoina. Näin olen ainakin omalla kohdallani kokenut. Intin jälkeen kahdeksan kuukautta telakalla, likaisissa haalareissa pakkasen purtavana, patisti minut opiskelemaan hinnalla millä hyvänsä. Seitsemän vuoden opiskelujen jälkeen muutama kuukausi kännyköiden kokoonpanoa kolmessa vuorossa, ja olin valmis vastaanottamaan palkattoman harjoittelun mainoselokuvayhtiössä. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että Suomen valtiolla oli tukisysteemi, joka mahdollisti tuon työharjoittelun. Tuki ei ollut iso, mutta riittävä, että hyppy uuteen oli mahdollinen. En tunne nykyjärjestelmää, mutta toivottavasti vastaavia mahdollisuuksia on edelleen tarjolla.

Suuri vapaus tuo suuren vastuun

Varsinkin luovassa asiantuntijatyössä itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus ovat siis mielestäni perusedellytykset työn menestykselle. Toki työnkuvan ja tavoitteiden tulee olla mahdollisimman selvät, koska niillä on selvä korrelaatio työhyvinvointiin, mutta oman roolin puitteissa kannattaa osoittaa luottamusta ja antaa tilaa toimia. Tämä on myös tärkeää myös minulle itselleni: sillä jos teen töitä kelloon katsomatta ja pistän persoonani likoon firman puolesta, en voisi kuvitella, että en saisi toimia mahdollisimman vapaasti työnkuvani puitteissa. Minua on useasti kuvattu ”yrittäjähenkiseksi” vaikka en yrittäjä olekaan. Vaadin tätä asennetta myös organisaationi ihmisiltä, siitäkin huolimatta, että en sillä ole aina saanut seläntaputuksia.

Koskee myös Suomea

Käytännössä maamme on rakennettu maailman huippuvaltioksi sadassa vuodessa. Velvollisuus palvella maata sodissa, jotta vapaus voitiin säilyttää, vaati uhrauksia. Eikä työ loppunut siihen. Tähän pisteeseen ei päästy sluibaamalla. Mutta kuten minäkin ennen yövuoroa kännykkätehtaassa, niin varmasti moni muukin itki vuosien varrella kohtaloaan, vaan ei auttanut. Työt ja velvollisuudet oli hoidettava, jotta myös tulevilla sukupolvilla olisi hyvä syntyä tähän maahan. Nyt vähän epäilen, että sluibailu on hiipinyt systeemiin? Ihmiset on passivoitu normeilla – tarkoituksella vai vahingossa, sitä en tiedä? Juhlapuheissa kyllä puhutaan normienpurkutalkoista, mutta käytännössä uudistukset näyttävät jäävät puuhastelun tasolle.

Puuhastelu ei kuitenkaan enää riitä. Nyt tarvitaan yrittäjähenkeä ja rohkeutta uudistaa systeemiä – luottamusta siihen, että vapaus saa ihmisen ottamaan vastuuta itsestään. Sillä jotta tulevat sukupolvet saavat juhlia yhtä upeaa Suomea myös sadan vuoden päästä, on aika lopetella tämä kirjoitus Kennedyn lauseeseen:

Älä kysy mitä maasi voi tehdä eteesi – vaan kysy mitä sinä voit tehdä maasi eteen.