Kirja-arvostelu: ”Hyvät tyypit” temperamentti ja työelämä – 99/100
Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä
Luettuasi tämän blogauksen osaat arvioida, kannattaako sinun lukea ”Hyvät tyypit” – temperamentti ja työelämä. Voit tilata kirjan vaikka * Adlibriksestä tämän linkin kautta.
Tämä kirja yllätti minut isosti ja vieläpä hyvin positiivisesti. Olin henkisesti varautunut puisevaan akateemiseen kivirekeen, mutta kuinka ollakaan, psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen onkin onnistunut kirjoittamaan suorastaan huikean teoksen. En usko edes liioittelevani, kun sanon, että jokaisen fiksun ihmisen kannattaisi lukea ”Hyvät tyypit” – temperamentti ja työelämä – tittelistä ja työnkuvasta riippumatta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan syy on se, että tämä kirja auttaa sinua ymmärtämään paremmin sekä itseäsi että ihmisiä ympärilläsi.
”Oman temperamenttinsa ymmärtäminen on tärkeä osa ihmisen elämänhallintaa.”
Kirjan teksti on hämmentävän sujuvaa ja rakenne pitää lukunälkää yllä sivu toisensa perään. Moni asia, joka minua on kanssaihmisissä ihmetyttänyt, sai vastauksen. Sain myös paljon vahvistusta omille luuloilleni, joka tietenkin tekee kokemuksesta aina viihdyttävämmän. 😉
AVAINKOHDAT: TEMPERAMENTTI JA TYÖELÄMÄ
Seuraavassa teen muutamia nostoja kirjasta. Näiden toivon ruokkivan uteliaisuuttasi, jonka seurauksena toivottavasti tutustut itse kirjaan tarkemmin.
OSA
1. Aktiivisuus
Liisa aloittaa havainnollistamalla, että aktiivisuudella on sekä hyviä että huonoja puolia. Ominaisuus on biologinen, eikä ihminen pysty sitä muuttamaan. Toiset ovat siis luonnostaan matalan aktiivisuuden ihmisiä: verkkaisia ja pohdiskelevia – monesti loistavia luovassa ja korkean asiantuntijuuden työssä, missä höseltäminen ja kiireen tuntu ei tuota lisäarvoa.
Korkean aktiivisuuden ihmiset ovat taas hyviä tehtävissä, joissa keskittyminen ja pohdinta eivät ole kriittisiä ominaisuuksia. Tärkeintä on vain painaa menemään, eikä haittaa jos rapatessa roiskuu. Aktiiviset ihmiset ovat myös usein elämyshakuisia ja järjestävät säpinää vaikka väkisin: heidän ympäristössään tuskin on tylsää tai turvallista.
2. Ulospäinsuuntautuneisuus eli ekstroversio
Nykymaailma suosii ekstroversiota työelämässä, vaikka sille ei useassakaan tehtävässä ole perustetta. Tutkimuksissa on osoitettu, että introvertit ihmiset tuntevat ekstroverttejä vahvemmin, joka osaltaan selittyy sillä, että ekstroversio sulkee pois empatiakykyä.
”Vähän kärjistäen voisi sanoa, että korkea elämyshakuisuus ja korkea ekstroversio viittaavat eräänlaiseen sisäiseen tyhjyyteen, kun tyhjyys määritellään kyvyttömyydeksi tuottaa itselle ”ohjelmaa” kyllästymisen loitolla pitämiseksi.”
Introvertti ihminen taas ei tarvitse äärimmäistä ulkoista virikettä, sillä hän löytää sen sisältään. Vastaavasti taas voimakkaasti ulkoisesti stimuloivat tilanteet kuormittavat häntä suuresti, kun taas ekstrovertti nauttii kun ärsykkeitä on paljon tarjolla.
Toisaalta, kuten kaikissa temperamentti- ja persoonallisuuspiirteissä, useimmat ihmiset sijoittuvat johonkin Gaussin käyrän keskivaiheille ja tämä on hyvä. Sillä mikä tahansa ominaisuus vietynä äärimmäisyyteen muuttuu aina ongelmaiseksi.
3. Sosiaalisuus
Kirjoitin sosiaalisuudesta jo aiemmassa blogauksessani “Miksi matala sosiaalisuus on vahvuus johtamisesta kiinnostuneelle”. Tiivistettynä: korkean sosiaalisuuden johtaja hakee usein liikaa hyväksyntää muilta, joka saattaa johtaa kyvyttömyyteen tehdä oikeita, joskus vaikeitakin, päätöksiä. Matalan sosiaalisuuden johtaja taas voi vaikuttaa etäiseltä ja epäinspiroivalta, varsinkin, jos hänellä on huonot sosiaaliset taidot.
”Ihmisen sosiaalisuuden määrää mittaa se, kuinka tärkeää samanmielisyys ja samojen asioiden hämmästeleminen, ihasteleminen tai vihaaminen hänelle on.”
Mielenkiintoinen sivuhuomio muuten on, että luen myös Alexander Stubbin kirjaa ”Alex”, jossa hän kuvaa itseään äärimmäisen sosiaaliseksi ihmiseksi, joka inhoaa yksinoloa. Voin uskoa, että ei ole ollut helppoa olla pääministeri, tehtävä jossa mukavaa yhteistä fiilistä on varmasti mahdotonta saavuttaa.
On silti hyvä tiedostaa, että:
”Kaikki ihmiset ovat sosiaalisia ja haluavat ystäviä, mutta jotkut enemmän kuin toiset. Kaikki ihmiset pitävät kiitoksesta, mutta jotkut ovat muita enemmän riippuvaisia siitä.”
8. Temperamenttitutkimuksen hyöty työelämässä
Hiukan kärjistäen, Liisan mukaan persoonallisuustesteillä ei rekrytoinnissa ole juuri muuta arvoa, kuin sulkea pois täydellisen epäsopivat hakijat. Esimerkiksi lentäjäksi pitää olla tarpeeksi fiksu, eikä poliisiksi saa päästää ihmistä, joka pyrkii käyttämään asemaansa oman valtansa pönkittämiseen. Haastattelut taas mittaavat vain lähinnä haastateltavan ja haastattelijan temperamenttien yhteensopivuutta – ei hakijan soveltuvuutta tehtävään. Paras tulos saadaan kyselemällä kuinka ihminen on hoitanut tehtäviään aiemmin. Tämä kappale herätti ainakin minussa suuria kysymysmerkkejä persoonallisuustestien luotettavuudesta rekrytoinnissa.
Eräs valtavan merkittävä temperamenttitutkimuksen sovellusalue on työolosuhteiden tutkiminen ja suunnittelu. Tyydyn toteamaan aiheesta vain sen, että kaikki lukemani kirjallisuus ja tutkimukset kertovat yksiselitteisesti, että avokonttorit ovat kaikkein idioottimaisin keksintö mitä tilasuunnittelussa on tehty.
”On vaikea löytää toista työelämän ratkaisua, joka sotisi temperamenttia koskevaa tutkimustietoa vastaan yhtä pahasti kuin omien pysyvien työtilojen poistaminen.”
18. Temperamentti ja stressi
”…kun yhteensopivuus temperamentin ja ympäristön odotusten osalta on riittävän korkea, se tarkoittaa stressiä… Toimiminen edelleen stressiä vastaan kyllä onnistuu, mutta se tarkoittaa kroonista stressiä.”
Tämä osa on ehkä kirjan tärkeimpiä opetuksia. Pitkään jatkuessaan stressin erittämä kortisoli altistaa mm. ylipainolle, diabetekselle ja sydän ja verisuonisairaukselle. Temperamenttiaan vastaan toimiminen siis tappaa ennen pitkää. Lisää tietoa stressin vaikutuksista löydät lisää oheisesta vlogistani:
YHTEENVETO
Edellä poimimani nostot toivottavasti vakuutti siitä, että sinun kannattaa lukea kirja jo pelkästään itsesi takia. Varsinkin, jos huomaat olevasi jatkuvasti stressaantunut. Tämä indikoi sitä, että itsensä tutkimiselle on tilausta ja tarvetta. Siihen Liisa Keltikangas-Järvisen teos antaa todella hyvät lähtökohdat.
Annan kirjalle pistemääräksi 99/100 – yksi piste lähtee pois siitä, että välillä asiat oli esitetty kovin mustavalkoisesti. Monessa paikassa huomasin itse olevani hiukan sitä ja jonkin verran tätä. Mustavalkoisuus on silti helppo ymmärtää ja antaa anteeksi, sillä se on myös osa kirjan viehätystä. Kerrankin suomalainen akateemikko on jotain mieltä.