10 helppoa vinkkiä Twitterin käyttöön
Luettuasi tämän kirjoituksen “10 helppoa vinkkiä Twitterin käyttöön” tiedät kuinka toimia Twitterissä, jos se ei ole sinulle vielä kovin tuttu. Twitteristä löydät minut: https://twitter.com/niittymaa
Aloin käyttämään Twitteriä maaliskuussa 2009. Tavoitteeni oli heti alusta asti rakentaa henkilöbrändiä, joskaan sellaisesta ei vielä silloin taidettu puhua. Twitter myös kiehtoi avoimuutensa takia, sillä vielä tuohon aikaan Facebook oli varsin suljettu alusta.
Aluksi Twitterin käyttöni tapahtui pääasiassa englanniksi ja oli varsin asiapitoista. Kun sitten suomalaisten määrä hitaasti lisääntyi ja ihmiset kävivät yhä tutummiksi, alkoivat myös aiheet rönsyillä kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välillä.
Edellä mainittujen tekijöiden seurauksena tein itsekin yhä enemmän irtiottoja puhtaasta asiantuntijaroolista. Se vasta sitten paljasti Twitterin mahdollisuudet koko kauneudessaan.
Ne 10 helppoa vinkkiä Twitterin käyttöön
Mielestäni jokaisella on vapaus tehdä ja käyttää somea juuri parhaaksi katsomallaan tavalla. Aina välillä varsinkin Twitterissä törmää ns. somepoliiseihin, jotka yrittävät kertoa mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Sellainen on suoraan sanottuna perseestä. Kokemusperäisesti voi suositella parhaita toimintamalleja ja vinkkejä, kuten tässä postauksessa teen – mutta kieltäminen ja pomotus on IMO no go.
Itse miellän Twitterin isoksi virtuaaliseksi kahvilaksi: osan ihmisistä tuntee; toiset paremmin kuin toiset. Osaa ei ollenkaan. Uutena naamana on aluksi hiukan yksinäistä. Ja välillä ovesta eksyy sisään idiootti, johon ei kannata kiinnittää mitään huomiota. Kaikkeen ei muutenkaan kannata kiinnittää huomiota, vaan antaa puheen sorista ja napata kiinni niistä hetkistä ja asioista jotka kolahtavat itselle. Twitteriin vahvuus kun juurikin tässä hetkessä, ajassa ja ilmiöissä.
Puhu Twitterissä kuten puhuisit ystävillesi julkisessa tilassa, missä teoriassa kuka tahansa kuulee ja näkee sinut.
Niin ne vinkit…
- Käyttäydy ihmisiksi. Ts. älä twiittaa humalassa, tuohtuneessa mielentilassa tai muuten perseile naamallasi…
- Ja osallistu keskusteluihin omana itsenäsi, omalla nimelläsi. Ihmisiä kiinnostavat tässäkin sosiaalisessa mediassa ihmiset. Ei yritykset, vaan ihmiset. Asiantuntijan kannattaa toki puhua välillä asiaakin, mutta yhtä relevanttia on kertoa vaikkapa: ”Kävin juuri salilla, oli jalkapäivä. Meh. #salitwiitti.” Brändeille Twitter on parhaimmillaan asiakaspalvelukanava.
- Käytä oikeaa kuvaa itsestäsi. Tämä luo sekä luottamusta, että olet oikea ihminen, että jättää sinusta paremman muistikuvan virrassa. Kuvaa ei mielestäni kannata vaihdella liian usein, sitä voi ajatella eräänlaisena omana logona. Panosta siis mieluummin kerran laatuun johon olet tyytyväinen ainakin jonkun tovin.
- Likettäminen, eli sydän, on nykytwitterissä mielestäni lähinnä kuittaus tyyliin ”luin ja olen ainakin jokseenkin samaa mieltä.” Liketys ei ole iso juttu, mutta en ehkä suosittele likettämään ns. paskoja juttuja. Sydän kuitenkin indikoi ainakin jossain määrin samanmielisyyttä.
- Käytä hashtageja, eli häsäreitä, eli aihetunnisteita maltillisesti. Yksi per twiitti on aika hyvä kun haluat alleviivata sisällön teemaa tai osallistua keskusteluun. Paitsi jos jaat esimerkiksi blogauksesi, silloin voi hyvin laittaa pari-kolmekin. Hyvä häsäri kertoo twiitin teeman. Itse käytän mm. seuraavia: #johtajuus #markkinointi #myynti #somefi – joka tarkoittaa keskustelua sosiaalisesta mediasta suomalaisten kesken.
- EI kannata provosoitua. Elämä on siihen liian lyhyt. Twitterissä – kuten kaikissa sosiaalisissa medioissa – on jos jonkinlaista oman elämänsä sankaria. Osa ihmisistä nauttii pelkästään siitä, että saa huomiota – vaikka negatiivistakin. He ovat usein ns. trolleja, eli (usein anonyymejä) ihmisiä, jotka tekevät ihan suoranaisesti kiusaa.
- Kirjoita bioosi mitä teet, miksi teet ja mikä sinua kiinnostaa. Bio, eli biografia, on 160 merkin kuvaus profiilikuvasi alla. Muista myös linkata blogisi tai firmasi bioosi. Näistä ihmiset monesti tekevät valinnan, että kannattaako sinua seurata vai ei. Sitä ei tarvitse mainita, että twiittisi ovat omiasi. Eivät ne ole. Edustat aina työnantajaasi. Halusit tai et. Twiittaa siis aina niin, että voit seisoa sanojesi takana. Sanoinko jo, että ei kannata perseillä?
- Pelkkä sisältöjen linkkaus tai re-twiittailu on aika turhaa. Laita merkkien salliessa mukaan lyhyt kommentti miksi juttu oli linkkauksen tai retwiitin arvoinen.
- Pinnaa (kiinnitä) omalle seinällesi se twiitti, jonka koet juuri nyt tärkeimmäksi viestiksi. Tämä ominaisuus on ikään kuin mainospaikka profiilissasi. Minulla oheinen kuva on ollut sillä paikalla jo melko pitkään. Asia kun ei koskaan vanhene ja muistuttaa siitä ajattelun tasosta, jota haluan ylläpitää: https://twitter.com/niittymaa/status/799695634911662080
- Seuraa mielenkiintoisia tyyppejä rohkeasti. Jos sitten syystä tai toisesta tyypin twiitit eivät miellytä, voit joko hiljentää tai lakata seuraamasta. Mielestäni ei ole olemassa rajaa kuinka monta kannattaa seurata, se on ihan kiinni sinusta. Mitä enemmän ihmisiä seuraat, sitä vilkkaammin virta etenee, mutta vastaavasti henkilökohtaisuus vähenee.
- LISÄYS 17.7.2018: unohdin täysin listasta listojen käytön. Varsinkin kun Twitterin on muuttunut yhä enemmän algoritmin moderoimaksi, suosittelen tekemään listoja kiinnostavista seurattavista. Näin pysyt paremmin kärryillä mitä kukin sanoo. Toki jokaisen voi käydä stalkkaamassa henkilökohtaisesti, mutta listat ovat parempi massatyökalu valikoidun seurakunnan seuraamiseen. Huomioithan, että jos lisäät ihmisen julkiselle listalle, saa hän siitä ilmoituksen – kuin myös muut voivat seurata julkista listaasi.
Millä porukalla alkuun?
Twitterin voima on mielenkiintoisissa ihmisissä, ei yrityksissä. Alussa omat sisällöt ovat oikeastaan hiukan toisarvoisia. Keskustelemalla ihmiset tutustuvat sinuun ja ennen pitkää kiinnostavat nostosi alkavat saada huomiota. Twitter ei ole LinkedIn, vaan rennompi ympäristö, jossa voi ja jopa kannattaa kertoa laveammin itsestään ja elämästään. Jokainen toki vetää itse rajansa, toiselle on luonnollista puhua todella henkilökohtaisista asioista ja toinen pitäytyy etäisempänä. Kukin tavallaan.
Palaan tässä virtuaalikahvila-analogiaani: puhu Twitterissä kuten puhuisit ystävillesi julkisessa tilassa, missä teoriassa kuka tahansa kuulee ja näkee sinut.
Hyviä asiantuntijoita seurattavaksi ovat mm. seuraavat ihmiset. Lista tulee tajunnanvirtana ilman sen kummempaa suodatusta tai järjestystä. ❤️
https://twitter.com/markusnieminen Creative Director / Content Director TBWA\Helsinki, strategist, entrepreneur, speaker – past: co-founded dynamo&son and SON Helsinki
https://twitter.com/markosuomi Kouluttaja, puhuja ja kirjoittaja. Kulttuurimedian tekijä (@isomieli). Senior Consultant at @SomecoFI #somefi #kirja #toimistoakro
https://twitter.com/RantanenSusanna Finnish #Entrepreneur #CEO @Emineland #strategy #companyculture #HRcontentmarketing #storytelling #socialmedia #employerbrand #employee_experience #purpose
https://twitter.com/TimoKataja Dev Manager, Online Services @DNA_fi. #Digital #ServiceDesign, #UX & #Investing. Digitaalisten palveluiden rakentaja bisneksen ja teknologian välimaastossa.
https://twitter.com/juho_koli Digitaalisen rahoituksen ja #asiakaspalvelu‘n ammattilainen, #nordea‘lainen #aktiivi somessa. #aitous, #asuntorahoitus, #auttaminen, #crossfit
https://twitter.com/EveliinaSilver Jos tehään jotain, tehään sitte oikiasti kunnolla. Rakastan listoja. Kahvi, musiikki ja sä parannatte mun maailmaa. Teen töitä @OP_Ryhma‘ssä.
https://twitter.com/JoniMononen Myyntineuvottelija yrityksessä Savon Media Oy. #Printti– ja #digimainonnan ratkaisut hallussa. Vapaa-ajan intohimoina jääkiekon ja jalkapallon seuraaminen.
https://twitter.com/SarasvuoJari Ilta on ihmisessä ja aamu on outo. Illasta aamuun on ihmisen souto. Illasta aamuun on yöllistä matkaa. Jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa.
https://twitter.com/ReijoKarhinen OP Ryhmän pääjohtaja, President and CEO of OP Financial Group
Päivitys
Tätä päivitystä kirjoittaessani 8.11.2017 on Twitter juuri kasvattanut twiittien merkkimäärän 140 > 280. Tämä on valtavan iso muutos palvelun luonteeseen ja nähtäväksi jää, että kuinka se vaikuttaa Twitter-kokemukseen ja käyttöön. LISÄYS 17.7.2018: Merkkimäärän lisäys teki omasta mielestäni Twitteristä paremman keskustelukanavan. Osa käyttäjistä on edelleen pahoillaan merkkimäärän muuttumisesta, mutta suurin osa hyväksyy muutokset pienen kitinän jälkeen. Kuten aina. 🙂