Kirja-arvostelu ja yhteenveto: Drive: The Surprising Truth about What Motivates Us

Kirja-arvostelu ja yhteenveto: Drive: The Surprising Truth about What Motivates Us

Tämä blogaus on kevyt kirja-arvostelu ja yhteenveto Daniel H. Pinkin teoksesta ”Drive: The Surprising Truth about What Motivates Us”. Tosi tiivistettynä kyseessä on ennen kaikkea korkean asiantuntijatyön motivointia käsittelevä opaskirja.

Voin suositella teosta varsinkin ajattelutyötä ohjaaville esimiehille, johtajille, yrittäjille ja miksi ei myös omasta motivaatiosta kiinnostuneille asiantuntijoille. Seuraavassa avaan hieman tarkemmin miksi niin.

Drive: The Surprising Truth about What Motivates Us

Kirjan nimestä huolimatta Pink ei ainakaan minua onnistunut suuresti yllättämään. Sillä jos on koskaan tehnyt (luovaa) työtä intohimosta, tietää että se työ voi ihan itsessään olla nautinnollista flow-tilassa kelluntaa. Luulenkin, että otsikko on suunnattu enemmän niille, jotka suhtautuvat työhön pääasiallisesti aivottomasti toistettavana prosessina.

Ennen vanhaan kun on ehkä ajateltu, että ei työn lähtökohta ole viihtyvyys saati merkitys, vaan pelkästään työstä saatava palkka henkensä pitimiksi. Sittemmin on kai laaja-alaisesti ymmärretty, että ihmistä motivoivat sekä ulkoiset (X, extrinsic) ja sisäiset (I, intrinsic) tekijät, joista jälkimmäisiin Pink kirjassaan ennen kaikkea pureutuu.

Tässä jaossa piilee myös Driven suurin puute: se yksinkertaistaa ehkä liiaksikin asioita jakamalla ihmiset melko tiukasti X (ulkoisesti motivoituvat) ja I (sisäisesti motivoituvat) –ihmistyyppeihin. Todellisuudessa kun varmasti suurin osa meistä haluaa työstään mieluummin oikeudenmukaisen kuin huonon, tai edes keskinkertaisen, korvauksen ulkoisen motivaattorin, eli rahan, muodossa.

Onko raha paras motivaattori?

Pink ei kiistä palkan merkitystä tehokkaana ulkoisena motivaattorina, sillä mikäli perustekijät kuten korvaus ja turvallisuus eivät ole hyvällä tasolla, ovat kaikki puhe ja yritykset korottaa motivaatiota huipputasolle 3.0 turhia. Eri motivaatiotasot kirjassa luokitellaan seuraavasti:

Motivaattorit tasolla 1.0 on selvytymiseen tähtääviä

Motivaattorit tasolla 2.0 ovat palkkiota metsästäviä ja rangaistusta väistäviä

Motivaattorit tasolla 3.0 ovat autonomia, mestaruus ja merkitys (autonomy, mastery, purpose)

Kirjailija kuitenkin painottaa useaan otteeseen, että jos pelkästään raha motivoi ihmistä työssään, tulee hän usein optimoimaan prosessin rahaa tuottavaksi: jopa muiden ihmisten ja organisaation edun kustannuksella. Rahan lupaaminen palkkioksi kaikesta taas aiheuttaa nopeasti dopamiiniaddiktion, jonka jälkeen mitään ei tapahdu enää ilman rahalla motivointia.

Edellä kuvatta on asia, joka kannattaa myös lasten ja teinien vanhempien muistaa. Kirjassa käsitellään jonkin verrankin kasvatusta ja koulutuksen järjestämistä 3.0-mallilla, joten kirja sopinee myös nuorison motivoinnista kiinnostuneille.

Sivuhuomautus

Pink ei muistaakseni Maslowia kirjassaan esille juuri ottanut, mutta kun puhutaan motivaatiosta, on mielestäni mahdoton sivuuttaa Maslowin tarvehierkiaa. Sillä vaikka mallia on kritisoitu vuosien varrella yksinkertaistavana, pidän sitä itse edelleen hyvänä ohjenuorana kuinka ihmisen motivaatiolle on mahdollista luoda hedelmälliset kasvupuitteet.

Äkkiseltään tarvehierarkia voi tuntua kaukaiselta mietittäessä asiantuntijatyötä, mutta jo pyramidin nopea tarkastelu osoittaa mielestäni sen, että työ itse asiassa nivoutuu parhaimmillaan (ja myös pahimmillaan) ihan joka tason kokemukseen.

Jokaisen johtajan tulisi mielestäni tarkastella tätä kuvaa ja miettiä, että miten osaltaan on mahdollistamassa eri portaiden toteutumisen organisaatiossaan.

Mistä motivaatio muodostuu

Pinkin mukan huippusuorituksiin, eli tasolle motivaatio 3.0, päästään tarjoamalla asiantuntijalle työssään:

  1. Autonomiaa (Autonomy, eli mahdollisuus päättää mitä, miten, koska ja kenen kanssa työnsä tekee)
  2. Mestaritasoa (Mastery, eli yleensä parhaat haluavat olla vielä parempia ja ovat valmiita näkemään vaivaa ollakseen aina parempia.)
  3. Merkitystä (Purpose, eli kuten Maslowin mallista näemme, on kokemus tärkeydestä ja merkityksestä meille lajina äärimmäisen tärkeää). Merkitys taasen muodostuu siitä, että
    1. työ ei ole yhdentekevää
    2. sen saa tehdä hyvin
    3. se palvelee suurempaa tarkoitusta

”What is rewarded is repeated”

En muista keneltä olen väliotsikon alun perin lainannut, mutta siihen kiteytyy oikeastaan koko motivoinnin ydin. Myös Pinkin kirjan voisi summata tuohon lauseeseen, sillä tarkennuksella, että Pink esittelee kirjassaan kattavasti syitä ja keinoja motivoida muullakin kuin rahalla, johon helposti mennään kun halutaan nopeita tuloksia.

Kuten mainittua, rahalla motivointi on Pinkin mukaan kuitenkin pääosin huono kannustin. Näin on varsinkin asiantuntijatyössä, sillä hänen mukaansa rahan tavoittelu käytännössä tappaa luovuuden ja aloittaa pelkän ansaintaprosessien optimoinnin.

Useammassakin kohdassa kirjoittaja kuitenkin toteaa, että esimerkiksi yksinkertaisissa myyntitöissä aggressiivinen provisiopalkkaus voi olla tehokkain tapa saada tuloksia.

Asiantuntijatyössä parempi tapa motivoida on lisätä luottamusta ja sitä seuraten autonomiaa, mahdollistaa työssä kehittyminen ja kommunikoida selvästi työn merkitys ja tärkeys.

Olettaen siis tietenkin, että palkkaus ja työn perusturvallisuus ovat jo hyvällä tasolla.

Yhteenveto

Kuten jo edellä mainitsin, näen Pinkin ajatukset hiukan turhan mustavalkoisina. Todellisuudessa motivaattoreita kannattaa tarkastella laajemmin kuin jakamalla ne kahteen kuten Pink tekee, tai neljään kuten tässä ”4 tendencies” -mallissa Gretchen Rubin tekee. Osaltani olen tutustunut omiin motivaattoreihini varmasti keskimääräistä tarkemmin, niistä voit lukea tästä blogauksestani.

Pinkin kirja antaa kuitenkin paljon ajateltavaa ja työkaluja sisäisiä motivaattoreita vahvistamaan ja onkin siksi alun suositukseni mukaisesti lukemisen arvoinen jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle.

Kirjan lopussa on myös mielenkiintoinen kirjalista lisäluettavaksi aiheesta. Sen joku on ystävällisesti tänne kerännyt kirjalliseen muotoon:

https://www.worldcat.org/profiles/dcornwall/lists/1834257?view=&count=50

Pisteitä asteikolla 1-100 antaisin Drivelle 85/100.

Halutessasi voit toki skipata kirjan ja katsoa tiivistyksen kirjasta tämän videon muodossa, silläkin pääsee jo hyvin alkuun:

 


Voit tilata blogini sisällöt uutiskirjeenä meiliisi.

Osoitettasi käytetään vain tämän blogin sisältöjen jakamiseen ja tilaus on mahdollista peruuttaa koska tahansa uutiskirjeestä löytyvästä linkistä.


Aina Parempaa Johtajuutta 2018

#ainaparempaajohtajuutta

Verkostoidun myös mielelläni kanssasi:

https://www.linkedin.com/in/jukkaniittymaa/

S-postia voit lähettää myös: jukka@jukkaniittymaa.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Käyttämällä sivustoa suostut evästeiden käyttöön. By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. Lisää tietoja

FIN Tällä sivustolla käytetään evästeitä, joita käytetään asetustesi muistamiseen. Evästeiden käytön voi estää selaimen asetuksista, mutta estolla saattaa olla kielteinen vaikutus sivuston toimintaan. Sivuston käytön analysointiin käytetään Google Analytics -palvelua, jonka tarjoaa Google Inc. (“Google”). Google ei kerää käyttäjistä arkaluonteisia tietoja. Anonyymit tiedot lähetetään Googlelle ja tallennetaan Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. ENG The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings you are consenting to this. This site uses Google Analytics service. Anonymoys info is sent and stored in servers located in United States of America. By using this site you agree with this.

Sulje